fbpx

Haamu

Liite puuttuu

Korjaamon Vintillä maaliskuussa koetaan Haamun keikka. Liput keikalle tulevat myyntiin torstaina 2.2.2023 klo 09:00, ja niitä on myynnissä erittäin rajallinen määrä!

Haamu on Helsingissä asuva rap-artisti ja tuottaja. Monissa projekteissa vaikuttanut muusikko on julkaissut useamman soololevyn ja vieraillut kymmenillä suomalaisilla rap-julkaisuilla sekä tuottanut Suomessa mm. Kubelle, Gettomasalle, Palefacelle ja Stepalle. Viimeisin sooloalbumi – 30 ilmestyi Monsp Recordsin kautta 2020. Tällä hetkellä hän työstää viidettä sooloalbumiaan, joka julkaistaan ensi vuonna.

Haamu tekee musiikkia myös kansainvälisesti, artistinimellä Misha. Hänen musiikkia on kehuttu laajalti ja nostettu muun muassa BBC Radio 1Xtran, Kanadan CBC:n ja Soulection Radion toimesta. Mishan kappale Resurrection on kuultu myös HBO Maxin sarjassa South Side. Spotifyssa Mishan musiikkia on striimattu jo yli 40 miljoonaa kertaa.

Haamu vetää myös räppikursseja ja musiikintuottamistyöpajoja. Haamu on ainoana suomalaisena opiskellut hip-hopia korkeakoulutasolla Yhdysvalloissa. Näiden opintojen ja vuosien kokemuksensa pohjalta Haamu on laatinut suosittuja räppikursseja, joita hän toteuttaa ympäri Suomea.

19:00 Ovet

19:30 Showtime