fbpx

Suad (Duo)

SUADin sävellyksiin ja soundimaailmaan liittyy tunnusomaisesti omakohtaisuus ja erilaiset tummat sävyt. Suadin debyyttialbumi on artistin mukaan matka syviin vesiin, jossa omat henkilökohtaiset tunteet ja asiat sekoittuvat luovaan prosessiin, jopa tahattomasti. ”Saatan joskus jälkeenpäin herätä ymmärtämään paremmin mistä lyriikat kertovat kappaleen ollessa jo valmis. Biisien teko on mulle usein intuitiivinen ja intiimi prosessi. Joskus tuntuu sille, että sanoitukset ovat jo itsessään avautumisia, joiden selittäminen muille voi tuntua hankalalta”.

Tammikuussa 2021 julkaistun debyyttialbumin taustalta löytyy lukuisia tuttuja nimiä. Pehmeäsoundisen ja orgaanisen yhtyeen muodostavat Vilunki 3000, Tuomo Puranen, Tommi Toijonen, Tapio Viitasaari sekä Henri Lindström. Kokoonpanon kesäisten live-esiintymisten pohjalle rakennetun bändisoundin tuotti loppuun Lauri Eloranta yhdessä SUADin kanssa.

Tapahtuman tiedot
Tapahtuman tiedot