fbpx

Sätilä x Nooa

Nousevat suomalaiset indie pop -artistit Sätilä ja NOOA yhdistävät ensimmäistä kertaa voimansa ja tuovat englanninkielisen pop-musiikkinsa Kulmasalin perjantai-iltaan 3. helmikuuta 2023.

NOOA on Noora Salmen ja Ranieri Scoccian muodostama suomalais-italialainen dream pop -yhtye. Yhtyeen musiikissa Helsingin rauha yhdistyy Rooman kaoottiseen äänimaailmaan. Taidokkaasta äänisuunnittelusta, nokkelista pop-melodioista ja rohkeista lyriikoista muodostuva soundi tuo omalaatuisen näkökulmansa moderniin pop-musiikkiin ja johdattaa yleisön syviin tunnelmiin helposti lähestyttävyydellään. NOOA julkaisee debyyttialbuminsa keväällä 2023 ja ensimmäisiä maistiaisia kuullaan jo ennen Korjaamon keikkaa.

Lontoosta Helsinkiin kotiutunut Sätilä, koko nimeltään Teemu Sätilä, yhdistelee tarttuvia pop-melodioita indie- ja vaihtoehtomusiikkiin. Laulujen kirjoittamisen jo 7-vuotiaana aloittanut Sätilä on aikuisiällä opiskellut musiikkia niin Sydneyssä kuin Lontoossa, jossa asui kaksi vuotta ennen pandemiaa. Sätilä on julkaissut useita EP:itä ja singlejä, joita on streamattu Spotifyssa lähes miljoona kertaa. Livenä viisi-henkiseksi bändiksi kasvava Sätilä luo emotionaalisen ja musiikillisesti lumoavan kokemuksen, mikä korostaa musiikin ihmeellisesti yhdistävää voimaa.

20:30 Ovet
21:00 NOOA
22:00 Sätilä

Tapahtuman tiedot
  • Tapahtuma alkaa
    3.2.2023 20:30
  • Tapahtuma loppuu
    3.2.2023 23:55
  • Paikka
  • IKÄRAJA
    IKÄRAJA

    K18

  • LIPUT
    LIPUT

    Liput 20€

    Liput ovelta 22€, mikäli jäljellä
    Eteispalvelumaksu 3,5€ peritään ovella. (Vain korttimaksu)

     

Tapahtuman tiedot
  • Tapahtuma alkaa
    3.2.2023 20:30
  • Tapahtuma loppuu
    3.2.2023 23:55
  • Paikka
  • IKÄRAJA
    IKÄRAJA

    K18

  • LIPUT
    LIPUT

    Liput 20€

    Liput ovelta 22€, mikäli jäljellä
    Eteispalvelumaksu 3,5€ peritään ovella. (Vain korttimaksu)