fbpx

Robin Packalen + ILON

SUOMEN MENESTYNEIMPIIN ARTISTEHIN LUKEUTUVA SUPERTÄHTI ROBIN PACKALEN ESIINTYY KORJAAMON VAUNUSALISSA MAALISKUUSSA

Vuodesta 2012 Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutunut Robin Packalen on yksi pohjoismaisen musiikkikentän menestyneimmistä artisteista. Vuonna 2019 lanseerattu Robinin kansainvälinen ura on herättänyt huomiota myös globaalisti. Hänen englanninkielistä tuotantoaan on striimattu yli 25 miljoonaa kertaa, ja yhteensä artistin musiikilla on hengästyttävät yli 480 miljoonaa striimiä. Turkulaispoppari on lisäksi yksi seuratuimpia suomalaisartisteja sosiaalisessa mediassa yli miljoonalla seuraajallaan eri somekanavissa. Loppuvuodesta 2022 artisti teki jälleen historiaa, kun yhdessä VIIVIn kanssa julkaistu Ihana kipu rikkoi tämän vuosikymmenen päiväkohtaisen striimiennätyksen: nyt jo platinaa striimannut kappale keräsi yli 341 000 kuuntelukertaa julkaisupäivänään.

Robin Packalen osallistuu viimein myös Uuden Musiikin Kilpailuun ja tähtää Euroviisuihin. Kisaan julkaistu kappale Girls Like You on Robin Packalenia parhaimmillaan. Uusi single syntyi kevällä 2022 Los Angelesissa Joonas Parkkosen ja Zoe Mossin kanssa. UMK-tuomaristo kiteytti kappaleen olevan kuin päivä auringossa puristettuna kolmen minuutin äänitiedostoksi.

Packalenin mielestä kappale kuvastaa hyvin sitä energiaa, mitä hän itse edustaa. Se on leikittelevä eikä liian vakava: flirttibiisi, joka kannustaa ihmisiä puhumaan tunteista enemmän. Girls Like You on kuplivan flirttaileva funk-vaikutteinen popbiisi, jota Packalen kuvailee parhaaksi biisiksi, jota on koskaan tehnyt:

”Mua on kysytty mukaan Uuden Musiikin Kilpailuun vuosikaudet ja nyt tuntui, että aika on vihdoin kypsä. Jos jossain pitää pitää hauskaa ja nauttia matkasta ilman turhaa jännitystä, niin se on UMK. Nyt olen valmis laittamaan kaiken peliin ja vetämään urani parhaan show’n. Sen lisäksi oon sitä mieltä, että Girls Like You on niin hyvä biisi, että koko maailman tulisi kuulla se. Tajusin myös, että kisabiisi julkaistaan täysin päivälleen 11 vuotta Frontside Ollien julkaisun jälkeen – voiko tää olla sattumaa?”

Illan avaa suomalainen laulaja-lauluntekijä ILON debytoi syksyllä 2020 ja on sittemmin julkaissut useamman singlen. YleX:n läpimurtolistauksen toiselle sijalle valittu ILON on herättänyt upeilla pop-kappaleillaan huomiota niin Suomessa kuin maailmallakin. ILONista puhutaan kansainvälisillä musiikkiblogeilla ja kappaleet ovat saaneet spinnejä jopa Yhdysvaltojen collegeradioissa asti. Teosto nosti kansainvälisenä naistenpäivänä ILONin yhdeksi tämän hetken kiinnostavimmaksi musiikintekijäksi. Laulaja on äänittänyt Grammy-palkitun Finneas O’Connellin biisin, tämän rakastuttua ILONin ääneen. Artisti on myöskin esiintynyt nousevan britti-poptähden JC Stewartin virtuaalikiertueella Instagramissa.

Liput keikalle on nyt myynnissä.

PE 24.3. ROBIN PACKALEN + ILON
Vaunusali
20:00 Ovet
20:30 ILON
21:30 Robin Packalen
Liput 32€
Liput Ovelta 35€
Eteispalvelumaksu 3,50€ peritään ovella. (Vain korttimaksu)
Ikäraja S/K18
https://www.tiketti.fi/tapahtuma/87992

Tapahtuman tiedot
  • Tapahtuma alkaa
    24.3.2023 20:00
  • Tapahtuma loppuu
    24.3.2023 23:59
  • Paikka
Tapahtuman tiedot
  • Tapahtuma alkaa
    24.3.2023 20:00
  • Tapahtuma loppuu
    24.3.2023 23:59
  • Paikka