fbpx

Korjaamo 360°: Sepi Kumpulainen (levynjulkaisukeikka) feat. Ursus Factory, Jaan Pehk (EST), Kaisa Vala (UK), Mäsä-Duo ja monia muita

Sepi Kumpulainen juhlistaa uuden levyn julkaisua lokakuussa Korjaamon 360°-klubilla! Keikalle vierailijoina nähdään: Ursus Factory, Jaan Pehk (EST), Kaisa Vala (UK) sekä monia muita.

Seppo Tapani ”Sepi” Kumpulainen, eli ”Kalevankadun laulava talonmies” on suomalainen kantaaottavaa kansanmusiikkia, laulelmaa ja huumorimusiikkia esittävä laulaja.

Vuonna 1991 julkaistu debyyttisingle ”Armotonta menoa” sekä samanniminen debyyttialbumi nostivat Sepi Kumpulaisen koko kansan tietoisuuteen ja molemmat ansaitsivat nopeasti klassikkostatuksen. 2010-luvulla Sepi on noussut uuteen suosioon YLE:llä esittettyjen dokumenttien, festivaaleilla ja rock-klubeilla heitettyjen loppuunmyytyjen keikkojen sekä uuden duo-kaveri Juha Saunalan kanssa kirjoitettujen biisien johdosta.

Lämminhenkisillä keikoilla kuullaan biisejä koko Sepin uran varrelta.

Keikan jälkeen DJ Kari Toffee viihdyttää ravintolan sulkeutumiseen saakka. 

 

”esiintyvä artisti  sepi kumpulainen tässä.

on taas  jälleen kerran  tullut aika tulla ja istuutua  uuden uutukaisen albumin ääreen ja pohtia vähän aikaa syntyjä  syviä eli hengentuotoksia  joita myös joku ”viisas”  voisi lauluiksi nimittää,kutsua!  🙂  sarkasmia siis  tuo. myös verbaalisuutta tuo on.

tämän uuden albumin laulujen tyylilinja poikkeaa aika tavalla aikaisemmista  tai ainakin jos vertaa 90-luvun lauluihin. se on tarkoituskin, se on tarkoitushakuista ja määrätietoista toimintaa, ei sattumaa. olen halunnut kehittää  itseäni lauluntekijänä ja laulajana  ja sanoittajana  tai ainakin joillain osa-alueilla saada kehitystä aikaan.

jotta saisin jatkuvuutta julkisuusuralleni hyvällä tuurilla ja jotta myös oma henkilökohtainen intressini eli mielenkiintoni,kiinnostukseni ja motivaationi esiintyjänä ei sammuisi lopahtaisi täsmälleen samoja asioita toistaessani liian kauan/pitkään, luontaista vaihtelua siis. jotta jaksan tehdä keikkoja vielä tulevaisuudessakin ja mielekkyys niiden tekemiseen säilyy korkeana. jos artisti itse kyllästyy esittämään lauluja keikoilla niin kyllä sen yleisökin vaistoaa ja kuulee.

olen paljon miettinyt elämäntarkoitusta ja itselleni on tapahtunut henkistä kasvua ja kehitystä vuosikymmenten aikana ja haluan ja toivon että näillä  uusilla lauluillani olisi nyt enemmän annettavaa kuulijalle kuin 90-lukujen samaa lausetta toistaville ekoilla levytetyillä lauluilla! monet tykkää kyllä silti niistäkin ja fanittaa niitäkin. ei nekään huonoja ole ja varsinkin jos niistä tykätään kerran tosi paljon niin silloin ei tarvi potea artistinkaan huonoa omaatuntoa mutta on silti tärkeää mennä eteenpäin eikä jämähtää paikoilleen koko loppuelämän ajaksi. ja olla monipuolinen, entiset voi jäädä rinnalle livekeikoilla esitettäviksi tai  toiveesta  esitettäväksi ja rinnalle nää uudet laulut niin jokaiselle on jotakin.

🙂 sepi kumpulainen”

 

Korjaamo 360° tarjoaa yleisölle mahdollisuuden kokea musiikki kirjaimellisesti uudesta näkökulmasta. Esiintymislava on rakennettu keskelle salia ja äänentoisto on suunnattu niin, että yleisö pääsee seuraamaan keikkaa salin jokaiselta puolelta.

Yhteistyössä Radio Helsinki.

 

Ovet 19:00
Showtime 20:00

Tapahtuman tiedot
  • Tapahtuma alkaa
    19.10.2022 19:00
  • Tapahtuma loppuu
    19.10.2022 23:00
  • Paikka
  • IKÄRAJA
    IKÄRAJA

    K18

  • LIPUT
    LIPUT

    Liput ennakkoon alk. 22,50
    Liput ovelta 25€, mikäli jäljellä
    Eteispalvelumaksu 3€ peritään ovella. Vain korttimaksu!

Tapahtuman tiedot
  • Tapahtuma alkaa
    19.10.2022 19:00
  • Tapahtuma loppuu
    19.10.2022 23:00
  • Paikka
  • IKÄRAJA
    IKÄRAJA

    K18

  • LIPUT
    LIPUT

    Liput ennakkoon alk. 22,50
    Liput ovelta 25€, mikäli jäljellä
    Eteispalvelumaksu 3€ peritään ovella. Vain korttimaksu!