fbpx

Korjaamo 360°: Black Lizard, Kap Kap

Rockyhtyeet Black Lizard sekä Kap Kap nähdään yhteiskeikalla Korjaamon 360°-klubilla lokakuussa.

BLACK LIZARD:

Helsinkiläisyhtye Black Lizard on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kotimaisen psykedeelisen rockin mielenkiintoisimmista nimistä. Yhtyeen kovaääninen proto-punkia ja psykedeliaa yhdistelevä soundi on vakuuttanut niin indie-diggareita kuin raskaamman rockin ystäviä ympäri maailmaa jo kymmenen vuoden ajan.

Nykyään brittiläiselle Fuzz Club Recordsille (The Jesus And Mary Chain, King Gizzard & Lizard Wizard) levyttävä bändi on pari vuotta rauhassa työstänyt kesäkuussa julkaistua neljättä albumiaan ”Heads”. Siinä missä bändin edellinen levy seikkaili 60-luvun psykedeliassa, palaa Black Lizard nyt takaisin suoraviivaisemman garagerockin pariin.

KAP KAP:

Pohjolan suuri salaisuus, omaperäisempiin rock-yhtyeisiin lukeutuva, pitkästi yli vuosikymmen sitten perustettu Kap Kap naittaa yhteen omintakeisesti rämisevän vaihtoehtopaahdon, siirappiset melodiat ja hallitun rock ’n’ roll-kaaoksen, joiden keskellä vellovat levottomuutta herättävät tarinat kertovat kovista kohtaloista, vieraantumisesta, kaukokaipuusta, agenteista ja sen sellaisesta.

Kap Kap valmistelee uutta levyä ja tulee julkaisemaan singlen tai pari loppuvuodesta. Bändin uusin julkaisu on vuoden 2020 LP Walk Beside Me. Tällä hetkellä harvakseltaan keikkailevan Kap Kapin esiintymiset ovat äänekkäitä ja primitiivisiä, säännöttömiä seremonioita.

Korjaamo 360° tarjoaa yleisölle mahdollisuuden kokea musiikki kirjaimellisesti uudesta näkökulmasta. Esiintymislava on rakennettu keskelle salia ja äänentoisto on suunnattu niin, että yleisö pääsee seuraamaan keikkaa salin jokaiselta puolelta.

Yhteistyössä Radio Helsinki.

21:00 Ovet
21:30 Black Lizard
22:45 Kap Kap

www.youtube.com/watch?v=4T0FOpHV8Mk
www.youtube.com/watch?v=svn9JtEpbVI
www.youtube.com/watch?v=KbaLRQP6xJo&t=4s
www.instagram.com/kapkapinstant/
https://www.facebook.com/profile.php?id=100066643516019

Tapahtuman tiedot
  • Tapahtuma alkaa
    8.10.2022 21:00
  • Tapahtuma loppuu
    8.10.2022 23:30
  • Paikka
  • IKÄRAJA
    IKÄRAJA

    K18

  • LIPUT
    LIPUT

    Liput ennakkoon 18€ sis. palvelumaksu

    Liput ovelta 20€
    Eteispalvelumaksu 3€ peritään ovelta. Vain korttimaksu!

     

Tapahtuman tiedot
  • Tapahtuma alkaa
    8.10.2022 21:00
  • Tapahtuma loppuu
    8.10.2022 23:30
  • Paikka
  • IKÄRAJA
    IKÄRAJA

    K18

  • LIPUT
    LIPUT

    Liput ennakkoon 18€ sis. palvelumaksu

    Liput ovelta 20€
    Eteispalvelumaksu 3€ peritään ovelta. Vain korttimaksu!