fbpx

Kiki & Tomi Saario

Kiki & Tomi Saario
Pe 21.2.2025 Vintti
Lippu: 19 €
Ovet 20, keikka 21
K18

Kiki

Upea Kiki kuuluu kotimaisen pop-musiikin kirkkaimpiin nouseviin tähtiin. Artistin vuoden 2021 lopussa julkaistu debyyttisingle 666 on ylittänyt Spotifyssa tuplaplatinalevyynkin oikeuttavan 9 miljoonan striimin rajapyykin. Kappale ylsi myös Spotifyn Top 50 -listan kärkikymmenikköön.

Helmikuussa 2022 artisti valittiin YleX:n asiantuntijaraadin toimesta Läpimurto-listan sijalle 5, joka oli täysin poikkeuksellista vasta yhden julkaisun tehneelle artistille. Kiki julkaisi lokakuussa 2023 debyyttialbuminsa ”Intuitio”. Albumi sisältää muun muassa kivun ja nautinnon taitekohtia käsittelevän Sido Mut, tarttuvan rytmin omaavan Sokerii (feat. Senya), sekä albumin fokuskappaleen Jos sul ei oo mua (feat. F & BESS). Albumi kertoo kokonaisuudessaan rakkauden eri vaiheista alkuhuumasta eroon, joita ilmentävät kappaleiden isot melodiat ja dramaattiset äänimaisemat. Albumi myi jo ennen sen ilmestymistään kultalevyyn oikeuttavan määrän.

Kikin kiistaton karisma ja upea lauluääni jäävät mieleen. Hänen musiikkinsa heijastelee vahvana naisena olemista, johon kuuluu erottamattomasti myös herkkyys. Eri musiikkityyleistä inspiraatiota saava artisti haluaa sekoitella asioita rohkeasti, tehdä uutta ja ylittää rajoja. Kikin energisillä keikoilla, joissa tunteiden kirjo näkyy eri sävyisinä, saa tanssia vaikka itkettäisi. Jokainen on tervetullut!

Tomi Saario

Tomi Saario on platinalevyjä myyvä lauluntekijä, kitaristi ja artisti. Jo tässä vaiheessa Emma-palkinnon voittanut artisti aloitti ammatillisen musiikillisen matkansa ennen pandemian alkua, kun hän jätti Suomen taakseen ja suuntasi yhteen musiikin suurimpaan pääkaupunkiin – Lontooseen. Tomi ei kuitenkaan odottanut asioiden tapahtuvan itsestään, vaan tarttui jokaiseen tilaisuuteen: artisti teki neljässä vuodessa reilusti yli 1000 keikkaa.

Vuoden 2019 lopulla kolmen suurimman levy-yhtiön välisen tarjoussodan jälkeen artisti päätyi yhteistyöhön Saksan Sony Musicin kanssa, jonka kautta hän julkaisi kesällä 2021 englanninkielisen debyytti-EP:nsä I Think We Need To Talk… Kahden vuoden päästä julkaisusta artisti on kerryttänyt itselleen yli 21 miljoonaa striimiä, YleX Läpimurtoartisti -ehdokkuuden, Brit Awards Spotlightin, Spotify listasijoituksia sekä mainintoja radio- ja tv-asemilta ympäri Eurooppaa.

Taidokkaalla tarinankertojalla ja taiteilijalla on nyt tähtäimessä ura myös Suomessa. Kesällä 2023 julkaistut ensimmäiset suomenkieliset singlet Q ja Kerran viikos ovat artistille tyypillisesti taidokkaita ja koskettavia kappaleita. Puhuttelevia lyriikoita sekä koukuttavaa soundia ollaan saatu iloksemme lisää Päätepysäkki sekä Unissakävelijä -singlejen muodossa.

Lauluntekijänä Saario tunnetaan parhaiten ennätyksiä rikkoneen Bessin Ram Pam Pamin säveltäjänä ja sanoittajana. Kappaleesta tuli radioiden pisimpään soitettu #1 kappale Suomen historiassa 19 peräkkäisellä viikolla, ja samalla myös 2022 vuoden striimatuin kappale.


YLEINEN TAPAHTUMAINFO:

  • Eteispalvelumaksu 3,5 € peritään ovella.
  • Paikan päällä on myynnissä korvatulppia 1 € /kpl.
  • Korjaamon keikat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita. Tapahtumatilat ovat anniskelualuetta ja niissä palvelee Korjaamon baari.
  • Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin luona.
  • Korjaamon yleisötilaisuudet Vaunusalissa, Kulmasalissa sekä Vintillä ovat esteettömiä. Vintille pääsee hissillä tilaan toisesta sisäänkäynnistä. Tiloissa ei ole erikseen koroketta pyörätuoleille. Avustajat pääsevät tapahtumiin maksutta sisään. Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi.
Tapahtuman tiedot
Tapahtuman tiedot