fbpx

Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo (Levyjulkkarit)

Savonlinnalainen folkin mestari Joose Keskitalo on eittämättä yksi 2000-luvun merkittävimmistä suomalaisista laulaja-lauluntekijöistä. Hänen väkeviä lauluja, mystisiä näkyjä ja koskettavia tarinoita on kuultu vuonna 2004 ilmestyneestä debyyttialbumista lähtien. Lokakuussa ilmestyy eeppinen kahden levyn kokonaisuus Orfiset laulut V & VI. Levyn julkkareita vietetään Korjaamolla 5.11.

Orfiset laulut V & VI on tehty jälleen yhteistyössä The Mystic Revelation Teppo Repo -yhtyeen kanssa. Albumien tekstit Keskitalo on kirjoittanut antiikin kreikkalaisten tragedioiden ja myyttien pohjalta.

”Arvasin, että kreikkalaiset tekstit ovat niin merkittäviä, että ne kannattaa lukea läpi. Silti ne osoittautuivat jopa yllättävän olennaisiksi. Raamatun ohella kreikkalaiset kertomukset resonoivat läpi länsimaisen kulttuurin, vaikkei niitä aina muisteta.” Joose kertoi heinäkuussa Harri Römpötin haastattelussa Helsingin sanomissa.

Orfiset laulut V & VI on musiikillisesti monipuolinen ja ainutlaatuinen kokonaisuus jolla kuljetaan ennakkoluulottomasti arkaaisesta folkista progeen ja psykedeliaan.

Joose Keskitalo – laulu, kitara ja puhaltimet
Otto Eskelinen – puhaltimet ja koskettimet
Eero Tikkanen – basso

Tapahtuman tiedot
  • Tapahtuma alkaa
    5.11.2022 20:00
  • Tapahtuma loppuu
    5.11.2022 23:00
  • Paikka
  • IKÄRAJA
    IKÄRAJA

    K18

  • LIPUT
    LIPUT

    Liput ennakkoon 22,50€.

    Liput ovelta 25€, mikäli jäljellä.

    Eteispalvelumaksu 3€ peritään ovella.