fbpx

DJ Kridlokk, Ex Tuuttiz

La 28.12.2024 Vaunusali
Ovet 20:00, Ex Tuuttiz 21:00, Dj Kridlokk 22:30
Lipun hinta: ennakkoon 27,5 € / ovelta 30 €
K18

DJ Kridlokk

Korkeaa arvostusta kerryttänyt artisti ja tuottaja DJ Kridlokk eli Kristo Laanti julkaisi huhtikuussa odotetun uuden albuminsa Hai. Kridlokkin kokonaan itse säveltämää, sanoittamaa ja tuottamaa albumia on laajalti hehkutettu uudeksi suomiräpin merkkiteokseksi.

Laanti työsti albumia neljän vuoden ajan paljolti oman pään sisällä edestakas palloillen, Itä-Helsingin venesatamissa ja rantaviivoilla pyörien. “Ympäristö vaikuttaa ajatteluun ja yksinajattelu muuttuu helposti sotkuiseksi ja vääristyneeksi. Huomasin lopulta lähes kaikkien ideoideni sisältävän jonkinlaista pohdintaa yksinäisyydestä sekä sen värittämästä ajattelusta ja havainnoista.”

Kulttimainetta nauttivan artistin kaikki kolmea albumia ovat olleet arvostelumenestyksiä ja mm. vuonna 2014 ilmestynyttä Mutsi-pitkäsoittoa pidetään yhtenä suomiräpin mestariteoksista.

Artistin tunnuksenomaiset synkkäsävyiset lyriikat, joissa tarkastellaan maailmaa epäluuloisin, mutta humoristisin ottein, kuuluvat myös neljännellä albumilla; “Mietin sitä liki 400-vuotiasta holkeria, joka oli muutamia vuosia sitten havaittu Grönlannin edustalla. Siinä on otus joka uiskentelee puoli vuosisataa jossain jäävedessä, silmät pikimustina ja sokeina, eläen ohi kaikista muista selkärankaisista, varastoiden oman virtsansa elimistöönsä, jonka johdosta sen liha on myrkyllistä. Onko holkeri voittaja vai häviäjä, mahdotonta sanoa. Varmaa on, että sille ei voi vittuilla.”

“Albumin jokainen ääni on harkittu ja jokaisella räpätyllä rivillä on merkitys. Biittien muodostama mosaiikkimainen tekstuuri on rikkaudessaan jotain sellaista, mitä suomiräpissä ei ole totuttu kuulemaan.” *****/***** (Helsingin Sanomat / Mikko Aaltonen)

“Dj Kridlokkilla on koko nykyisen suomalaisen populäärimusiikin omaperäisimpiä ääniä, ja Hailla se on on parhaassa terässään. Hitto miten tätä onkin ollut ikävä.” *****/***** (Soundi / Niko Peltonen)

“Hai on arvaamaton. Hai on uhkaava. Hai on pitkäikäinen. Hai on 5/5.” (Kulttuuritoimitus / Eero Lassila)

“Uusi DJ Kridlokk -albumi on synkkä ja häijy mestariteos” *****/***** (Jylkkäri / Niklas Pelkonen)

Ex Tuuttiz

Jäljittelemättömästä tyylistään ja vertaansa hakevasta flowsta tunnettu Ex Tuuttiz (ent. Tuuttimörkö) on pitkän linjan suomiräppäri. Nykyään oman OFN-levynmerkilleen levyttävä nuori og on julkaissut urallaan kolme albumia, joista vuonna 2016 ilmestynyt Kromihammas nousi myös Suomen albumilistan ykköseksi. Ex Tuuttixen neljäs pitkäsoitto XT ilmestyi syyskuussa 2023. Albumilta saatiin esimakua singlejen Kaviokeissi, Omistautunu ja Ei tarvii mennä kotiin (ft. Kriso) muodossa.


YLEINEN TAPAHTUMAINFO:

  • Eteispalvelumaksu 3,5 € peritään ovella.
  • Paikan päällä on myynnissä korvatulppia 1 € /kpl.
  • Korjaamon keikat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita. Tapahtumatilat ovat anniskelualuetta ja niissä palvelee Korjaamon baari.
  • Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin luona.
  • Korjaamon yleisötilaisuudet Vaunusalissa, Kulmasalissa sekä Vintillä ovat esteettömiä. Vintille pääsee hissillä tilaan toisesta sisäänkäynnistä. Tiloissa ei ole erikseen koroketta pyörätuoleille. Avustajat pääsevät tapahtumiin maksutta sisään. Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi.
Tapahtuman tiedot
Tapahtuman tiedot