
Kovaäänisistä kitaravalleistaan tunnettu Radio Supernova julkaisee neljännen albuminsa joulukuussa ja suuntaa uuden levyn myötä kiertueelle tammikuussa 2027
Pe 15.1.2027 Kulmasali, Korjaamo
Liput: Ennakkoliput: 22 € / Ovelta: 25 €
Ovet 19:30
Sisar 20:00
Radio Supernova 21:00
K18
Radio Supernova
Kaamos-albumi julkaistaan 18. joulukuuta, nimensä mukaisesti mahdollisimman lähellä vuoden pimeintä päivää. Yhtyeen neljännellä albumilla kuullaan Radio Supernovalle tuttuun tapaan tarttuvia melodioita ja massiivisia kitaravalleja, joita täydentävät vaikutteet muun muassa post punkista, perinteisemmästä shoegazesta ja post rockista.
Musiikkiaan mansegazeksi luonnehtiva Radio Supernova sai alkunsa vuonna 2017 rakkaudesta maailmaa suurempiin kitaravalleihin ja avaruuteen kurkottaviin äänimaailmoihin.
Radio Supernovan kolme ensimmäistä albumia, Tähtiin (2019), Takaisin (2021) ja Paratiisi (2023), ovat herättäneet huomattavaa kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Radio Supernovan Kaamos-kiertueen keikkapäivämäärät ja venuet:
9.1. Torvi, Lahti
15.1. Korjaamo, Helsinki
16.1. Dynamo, Turku
22.1. G Livelab, Tampere
30.1. Lutakko, Jyväskylä
Sisar
Sisar on tuore indiekentältä nouseva duo Helsingistä. Metallinen dream pop -yhtye yhdistelee ennakkoluulottomasti elementtejä eri tyylisuunnista: Sisaren musiikki on kaunista ja lauluvetoista, mutta raskaat kitarat ja kolkot konerummut muovaavat sen jykevän perustan. Vaikutteina musiikin taustalla ovat toimineet erityisesti dream pop -klassikko Cocteau Twins, industrial metallin tulenkantaja Godflesh ja vaihtoehtometallin pioneeri Deftones. Lopputuloksena on saundi, joka on omintakeinen ja omaääninen: musiikki voi puhutella niin popin, metallin kuin vaihtoehtorockin faneja.
Sisaren ensimmäiset julkaisut ovat herättäneet kiinnostusta medioissa, ja tavoittivat kuulijoita myös radiosoiton myötä. Sisar valittiin myös YleX:n Tulevaisuuden tekijät -listaukseen ja YleX Nosteessa -artistiksi helmikuussa 2026. Marraskuussa 2026 ilmestyvän debyyttialbumin “Valo valtaa vielä kaiken” julkaisee Svart records. Keikkalavoilla trioksi muuntautuva yhtye on raskas ja herkkä: äänivallin keskeltä leikkaavat tarttuvat kertosäkeet.
YLEINEN TAPAHTUMAINFO:
- Eteispalvelumaksu 3,9 € peritään ovella (korttimaksu).
- Paikan päällä on myynnissä korvatulppia 2 € /kpl.
- Korjaamon keikat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita. Tapahtumatilat ovat anniskelualuetta ja niissä palvelee Korjaamon baari.
- Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin luona.
- Korjaamon yleisötilaisuudet Vaunusalissa, Kulmasalissa sekä Vintillä ovat esteettömiä. Vintille pääsee hissillä tilaan toisesta sisäänkäynnistä. Tiloissa ei ole erikseen koroketta pyörätuoleille. Avustajat pääsevät tapahtumiin maksutta sisään. Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi.
