
Ke 2.12.2026 Vaunusali, Korjaamo
Liput: ennakkoon 29 € / ovelta 32 €
Ovet 19:00
Showtime 20:00
K18
Menneisyyden vangit -yhtye perustettiin vuonna 1991, kun kaksi suosittua artistia Virve Rosti ja Freeman tapasivat sattumalta ja päättivät yhdistää voimansa.
Kiireisten keikkavuosien lomassa yhtye teki neljä albumia: Menneisyyden Vangit 1993, Live! Elossa ja lujaa 1999, Tähdet näyttää tien 2002, Aurinko voittaa 2003 ja myöhemmin kokoelmalevyn Tandemilla Chicagoon – Hittiputki 1975–2008.
Kummankin laulajan ura on alkanut jo 70-luvulla. Nuori laulajalahjakkuus Virve ”Vicky” Rosti nousi kansansuosioon jo vuonna 1974 olleessaan vasta 16-vuotias, kun hän voitti Suomen Iskelmälaulumestaruuskilpailut
Leo ”Freeman” Friman on mies hittien Ajetaan tandemilla, Kaksi lensi yli käenpesän ja Osuuskaupan Jane, takana. Freeman kertoo kerran laskeneensa, että hän olisi laulanut Ajetaan tandemilla -kappaleen 5 000 kertaa, ”mutta en kertaakaan liikaa. Niin pikkukakarat kuin vanhemmat gubbet tietävät biisin ja siihen suhtaudutaan keikoilla aina positiivisesti. Sitä on kiva laulaa.” Freemania on nähty ja kuultu myös yhtyeen Uusi Fantasia kanssa, jonka Liian myöhään -kappale sai valtaisasti radiosoittoaikaa.
YLEINEN TAPAHTUMAINFO:
- Eteispalvelumaksu 3,9 € peritään ovella (korttimaksu).
- Paikan päällä on myynnissä korvatulppia 2 € /kpl.
- Korjaamon keikat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita. Tapahtumatilat ovat anniskelualuetta ja niissä palvelee Korjaamon baari.
- Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin luona.
- Korjaamon yleisötilaisuudet Vaunusalissa, Kulmasalissa sekä Vintillä ovat esteettömiä. Vintille pääsee hissillä tilaan toisesta sisäänkäynnistä. Tiloissa ei ole erikseen koroketta pyörätuoleille. Avustajat pääsevät tapahtumiin maksutta sisään. Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi.
