Dear Dea (levyjulkkarit), Sätilä

ke 29.4.2026 Kulmasali
Liput: Ennakkoon 18 €/ Ovelta 20 €. Tukilippu 25 €.
Ovet 19:30
Keikat alkaen 20:00
K18

Korjaamolla juhlitaan huhtikuussa jazzia ja poppia yhdistelevän Dear Dean levyjulkkareita. Suomalaisten englanniksi esiintyvien artistien illan avaa laulaja-lauluntekijä Sätilä.

Dear Dea on soulpopin uniikki tekijä, jonka musiikissa kohtaavat vahva jazz-tausta ja nykypäivän pop-vaikutteet. Hän pohtii kappaleissaan omaa identiteettiä monikulttuurisena suomalaisena ja kodin merkitystä nykymaailmassa. Dear Dea käsittelee teksteissä myös lapsuuttaan, jonka vietti pääosin Helsingissä, mutta myös Damaskoksessa ja Quitossa; kokemiaan maahanmuuton haasteita nuorena aikuisena Yhdysvalloissa, ulkopuolisuuden tunnetta sekä arjen kaaoksen ja järjestyksen konfliktia.

Lokakuussa 2024 julkaistu When You Go Home Again EP sai huomiota mm. Clash Magazineltä, Somewhere Soulilta, BBC 6Musicista, Radio Helsingiltä ja YleX:ltä. Keväällä julkaistavan albumin keskeisiä teemoja ovat häpeä, haaveilu, lapsen hankinta ja sukupolvien välinen trauma. Sen inspiraation lähteenä toimi erilaisen kirjallisuuden ja kuvataiteen lisäksi Mk.geen ja Ravyn Lenaen kaltaiset taiteilijat.

Sätilä yhdistelee musiikissaan tarttuvia pop-melodioita indie-vaikutteisiin ja itsetutkiskeleviin sanoituksiin. Kymmenen vuotta musiikkia julkaisseelta laulaja-lauluntekijä Sätilältä tunnetaan parhaiten ’Future Now’, joka soi edelleen radiossa. Kesäkuussa 2024 julkaistua, Lontoossa äänitettyä debyyttialbumia ’Connection’ juhlittiin Tavastialla.

Korjaamolla kuullaan uusia sovituksia ja uutta musiikkia, joka on inspiroitunut artisteista kuten Ben Howard, Tom Odell, Hazlett, Lykke Li ja Bon Iver. Livenä viisi-henkiseksi kasvava bändi luo emotionaalisen ja musiikillisesti lumoavan kokemuksen, mikä korostaa musiikin itsetutkiskelevaa ja toisaalta toisiin yhdistävää voimaa.


Korjaamo celebrates the album release of soul pop artist Dear Dea. The evening for discovering Finnish artists performing in English opens with singer-songwriter Sätilä.

Dear Dea is a unique artist in soul pop, blending her jazz background with contemporary pop influences. Her music reflects on her identity as a multicultural Finn and explores the concept of home in today’s world. Dear Dea also draws from her childhood, spent mostly in Helsinki but also in Damascus and Quito; the immigration challenges she faced as a young adult in the United States, feelings of exclusion, and the conflict between chaos and order in everyday life.

Her EP “When You Go Home Again”, released in October 2024, received acclaim from Clash Magazine, Somewhere Soul, BBC 6Music, Radio Helsinki and YleX. In the spring, Dear Dea will release her debut album, which revolves around themes of dreaming, shame, having children, and generational trauma. Inspired by various works of literature and visual art, the album also draws influence from artists such as Mk.gee and Ravyn Lenae.

Sätilä combines catchy pop sensibilities with indie influences and introspective lyrics. The singer-songwriter, who has been releasing music for ten years, is best known for the song “Future Now,” which is still played on the radio. His debut album Connection, recorded in London and released in June 2024, was celebrated at Tavastia.

At Korjaamo, the audience will hear new arrangements and new music inspired by artists such as Ben Howard, Tom Odell, Hazlett, Lykke Li, and Bon Iver. In a live setting Sätilä becomes a five-piece band that creates an emotionally rich and musically captivating experience highlighting both the introspective nature of the music and its power to connect people.


YLEINEN TAPAHTUMAINFO:

  • Eteispalvelumaksu 3,9 € peritään ovella (korttimaksu).
  • Paikan päällä on myynnissä korvatulppia 1 € /kpl.
  • Korjaamon keikat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita. Tapahtumatilat ovat anniskelualuetta ja niissä palvelee Korjaamon baari.
  • Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin luona.
  • Korjaamon yleisötilaisuudet Vaunusalissa, Kulmasalissa sekä Vintillä ovat esteettömiä. Vintille pääsee hissillä tilaan toisesta sisäänkäynnistä. Tiloissa ei ole erikseen koroketta pyörätuoleille. Avustajat pääsevät tapahtumiin maksutta sisään. Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi.
Tapahtuman tiedot
Tapahtuman tiedot