
Jami Faltin esiintyy marraskuussa Korjaamolla osana Neighbourhood Kid -albumikiertuettaan!
Pvm: pe 21.11.2025 Kulmasali
Liput: ennakkoon 21€ (sis pm) / ovelta 24€
Ovet 19:00
Showtime 20:00
K18
Jami Faltinin tarina on ainutlaatuinen. Hän on kasvanut kahdessa maassa, Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsin kielellä alkoi myös riimittely. Hän kirjoitti runoja elämästään Tukholman lähiöissä. Vuonna 2017 hän voitti Ortens bästa poet -lavarunouskilpailun ja päätyi kiertämään naapurimaan lavoja runojaan lausuen. Urapolku ruotsiräppiin oli avautumassa, mutta sitten elämän pyörteet toivat hänet takaisin Suomeen.
Nykyään Tampereella vaikuttava räppäri on pitänyt homman aitona. Hänen musiikkinsa käsittelee usein elämän nurjaa puolta, rikollisuutta sekä taistelua köyhyyttä ja syrjintää vastaan, näitä asioita kuitenkaan ylistämättä. Kaksikielinen räppäri hurmaa suoralla ja itsevarmalla ulosannillaan – hän kirjoittaa tekstinsä aina niin, että ne voi räpätä livenä samalla tavalla.
Laajempaan tietoisuuteen Jamin toi vuonna 2021 julkaistu ”AMG”-single. Seuraavana vuonna ilmestynyt debyyttialbumi ”Kerrostalo” sai ylistystä ja pysyi viikkoja virallisella albumilistalla. Vuonna 2023 hän voitti YleX:n Läpimurto-kilpailun yleisöäänestyksen.
Jami Faltinin kakkosalbumi ”Kertoimia Vastaan” (2023) teki indie-suomiräpin historiaa. Sen nimikkosingle oli julkaisupäivänään Suomen 5. eniten striimattu kappale kautta aikojen, ja koko albumi nousi Spotifyn Top 50 -listan kärkeen. Platinaa striimannut albumi ja tuplaplatinaa striimannut single pysyivät Suomen virallisen listan ykkösenä kaksi viikkoa. Levyn myötä Jami loi myös täysin uuden träpskelmä-genren, yhdistäen modernin trapin ja perinteisen iskelmän elementtejä.
Vuonna 2024 Jami Faltin julkaisi kolmannen albuminsa ”SELVIYTYJÄ”, jonka isoimpana hittinä on kappale ”Nuori & Tyhmä” (feat. Kerza). Artisti on kuvaillut tehneensä albumin täydellä sydämellä, ja albumi yhdistelee aikaisemmilta levyiltä tuttuja elementtejä raa’asta räppisoundista träpskelmään.
YLEINEN TAPAHTUMAINFO:
- Eteispalvelumaksu 3,8 € peritään ovella (korttimaksu).
- Paikan päällä on myynnissä korvatulppia 1 € /kpl.
- Korjaamon keikat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita. Tapahtumatilat ovat anniskelualuetta ja niissä palvelee Korjaamon baari.
- Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin luona.
- Korjaamon yleisötilaisuudet Vaunusalissa, Kulmasalissa sekä Vintillä ovat esteettömiä. Vintille pääsee hissillä tilaan toisesta sisäänkäynnistä. Tiloissa ei ole erikseen koroketta pyörätuoleille. Avustajat pääsevät tapahtumiin maksutta sisään. Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi.