Tervetuloa Korjaamolle!
Tältä sivulta löydät mm. tietoja Korjaamon tiloista, esteettömyystiedot ja saapumisohjeet.

KORJAAMON KEIKKAVINKIT
Saavuthan paikalle hyvissä ajoin, niin vältyt pisimmiltä jonoilta. Korjaamohallin Bar & Bistro palvelee jo ennen keikan alkua, joten voit tulla syömään ja juomaan etukäteen, tai piipahtaa ravintolassa vielä keikan jälkeenkin.
Pidä lippu valmiina. Jos lippusi on puhelimessa, säädä näytön kirkkaus valmiiksi korkealle, jotta lipun tarkastaminen sujuu mutkattomasti.
Eteispalvelumaksu koskee kaikkia. Korjaamon yleisötapahtumissa peritään 3,90 € eteispalvelumaksu kaikilta tapahtumakävijöiltä. Maksu peritään myös silloin, kun et jätä tavaroita narikkaan, joten varaathan maksukortin valmiiksi esille.
Eteispalvelumaksu peritään, koska sillä pyritään kattamaan järjestyksenvalvonnasta syntyvät kulut. Järjestyksenvalvojat ja narikkatyöntekijät ovat paikalla neuvomassa ja opastamassa, sekä avustamassa esimerkiksi liikuntarajoitteisia. Heidän tehtäviinsä kuuluu oleellisesti varmistaa, että tila ja tapahtuma on turvallinen ja järjestyshäiriötön jokaiselle asiakkaalle, ja he ovat valmiina reagoimaan myös mahdollisiin ensiapua vaativiin tilanteisiin.
Takit ja isot laukut narikkaan. Päällystakit, isot reput ja laukut tulee jättää narikkaan. Riisuthan takkisi jo valmiiksi ennen narikkaan saapumista, niin jono kulkee sutjakkaasti.
Nähdään Korjaamolla!
usein kysytyt kysymykset
LIPUNMYYNTI
Mistä voin ostaa liput Korjaamon keikoille?
Ennakkoliput myydään pääsääntöisesti Lippu.fi -palvelussa. Tapahtumakohtaiset lipunmyyntilinkit löydät aina kyseisen tapahtuman sivulta Korjaamo.fi-sivustolta tai hakemalla keikkaa Lippu.fi:stä.
Suosittelemme ostamaan liput vain virallisilta lipunmyyjiltä. Tarkistathan myös tapahtumakohtaiset tiedot, kuten ikärajan, ennen lipun ostamista.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja myös tapahtuman sisäänkäynnillä.
Mistä tiedän, onko keikka loppuunmyyty?
Jos tapahtuma on loppuunmyyty ennakkoon, ilmoitamme siitä tapahtuman sivulla. Loppuunmyytyyn tapahtumaan ei ole saatavilla lippuja ovelta.
ETEISPALVELU
Paljonko eteispalvelu maksaa?
Korjaamon yleisötapahtumissa peritään 3,90 € eteispalvelumaksu jokaiselta tapahtumakävijältä, vaikka et jättäisi tavaroita narikkaan. Eteispalvelusta vastaa ulkoistettu palveluntarjoaja, jonka kanssa varmistamme osaltamme sujuvan ja turvallisen keikkakokemuksen kaikille.
Päällystakit, isot reput ja laukut tulee jättää narikkaan.
Maksuvälineenä käy maksukortti.
Saako Korjaamolta korvatulppia?
Kyllä! Korvatulppia on myynnissä paikan päällä hintaan 2 €/pari.
IKÄRAJAT
Mikä on Korjaamon keikkojen ikäraja?
Korjaamon keikoilla on pääsääntöisesti 18 vuoden ikäraja, ellei tapahtuman yhteydessä toisin ilmoiteta. Tarkistathan ikärajan aina keikkakohtaisista tiedoista ja varaudu todistamaan ikäsi sisäänkäynnillä.
Voiko alaikäinen osallistua keikalle?
Tapahtuman luonteesta riippuen alaikäinen voi joissakin tapauksissa osallistua keikalle täysi-ikäisen huoltajan seurassa. Varmistathan asian aina etukäteen ottamalla yhteyttä osoitteeseen [email protected].
Sopiiko ikärajaton tapahtuma lapsille?
Ikärajattomiin (S) tapahtumiin ovat tervetulleita kaikenikäiset kävijät. Suosittelemme, että alle 12-vuotiaat saapuvat tapahtumaan täysi-ikäisen huoltajan seurassa.
S/K18-tapahtumissa on erillinen, vain täysi-ikäisille tarkoitettu alue.
MAKSUTAVAT
Mitkä maksutavat Korjaamolla käyvät?
Korjaamolla maksuvälineenä käy maksukortti. Tämä koskee ravintolaa, ovilipunmyyntiä sekä eteispalvelua, joten käteistä ei tarvitse ottaa mukaan!
LÖYTÖTAVARAT
Hukkasin tavarani keikalla. Mistä voin kysyä niitä?
Unohtuiko jotain Korjaamolle? Voit tiedustella löytötavaroita sähköpostitse osoitteesta [email protected]. Vastaamme viestiisi mahdollisimman pian.
Jos asia on kiireellinen, voit tiedustella löytötavaroita myös ravintolastamme sen aukioloaikojen puitteissa: +358 40 504 0942.
Kuinka kauan löytötavaroita säilytetään?
Löytötavaroita säilytetään löytötavaralain mukaisesti maksimissaan 3 kuukautta, jonka jälkeen ne viimeistään toimitetaan poliisille.
Korjaamon tilat ja kartta
Kulttuuritehdas Korjaamo sijaitsee Töölössä kahdessa vanhassa ratikkahallissa: Korjaamohallissa ja Vaunuhallissa, jossa toimii myös Helsingin kaupunginmuseon Ratikkamuseo. Rakennusten välissä on Korjaamon suojaisa ja puistomainen sisäpiha. Vaunuhallissa sijaitsevat Korjaamon isoin ja pienin tapahtumatila Vaunusali ja Vintti. Tapahtumatila Korjaamohallin yhteydessä sijaitsevat Bar & Bistro, Kulmasali, Kino Töölö, kokoustilat ja toimistot.


Saapuminen

Saapuminen julkisilla
Ratikka
Lähimmät ratikkapysäkit ovat Töölön halli (ratikat 2, 4, 10) ja Ooppera (ratikat 1, 2, 4, 8 ja 10).
Linja-auto
Korjaamoa lähimmät linja-autopysäkit ovat Töölön halli, Ratikkamuseo, Töölön kirjasto ja Linnankoskenkatu.
Kaupunkipyörä
Kävelykadulla Vaunuhallin/Ratikkamuseon sisäänkäynnin edessä on kaupunkipyöräasema (Korjaamo 075).
Rautatieasemalta Korjaamolle
Korjaamolle pääsee helposti myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta sekä junalla että linja-autolla. Helsingin päärautatieasemalta tulee jatkuvasti busseja aivan Korjaamon lähelle (lähimmät pysäkit lueteltu yllä), ja steissiltä myös kävelee Korjaamolle noin 30 minuutissa (matkaa 2 km).
Aikataulut ja tarkemmat infot julkisista kulkuvälineistä löydät HSL:n ja VR:n reittioppaista.
Saapuminen omalla autolla
Korjaamolla ei ole parkkialuetta asiakkaille. Korjaamoa lähin yleinen pysäköintialue sijaitsee Mäntymäen kentällä (Mäntymäentie 1), n. 400 metrin päässä. Pysäköintialue on maksullinen maanantaista perjantaihin klo 21 saakka. Viikonloppuisin ja arkisin klo 21 jälkeen pysäköinti on maksutonta. Varaathan aikaa parkkipaikan etsimiseen, sillä alue palvelee mm. Oopperatalon, Töölön kisahallin, Olympiastadionin ja Bolt Arenan asiakkaita sekä lähiseudun asukkaita. Parkkipaikkoja on lisäksi mahdollista löytää tienvarsilta Korjaamon lähettyviltä.
Töölössä on myös Scandic Park- ja Crowne Plaza -hotellien alapuolella maksullinen parkkihalli, P-Töölö.
Esteettömyys
Korjaamon yleisötilaisuudet Vaunusalissa, Kulmasalissa sekä Vintillä ovat esteettömiä. Vintille pääsee esteettömästi hissillä Vaunuhallin sisäänkäynnistä. Vintillä ei ole esteetöntä wc-tilaa, mutta muissa tiloissa on (mm. Vaunuhallin aulassa, jonne pääsee Vintiltä hissillä).
Tiloissa ei ole erikseen koroketta pyörätuoleille. Avustajat pääsevät tapahtumiin sisään maksutta. Ole ennalta yhteydessä, niin pyrimme varmistamaan sujuvan kulkemisen myös jonotustilanteessa. Lisätietoja voi kysyä osoitteesta [email protected].
Tarkempi info Vaunusalin esteettömyydestä:
Vaunuhallissa Vaunusalin puoli on saavutettava liikkumisen apuvälineitä käyttäville. Sisäänkäynti on täysin esteetön. Sisään käydään pääovesta, jolle johtaa muutaman askelman portaat sekä esteetön kulku Eino Leinon kadun puolelta. Sisäänkäynnin edessä on vanhaa mukulakiveä. Pääovet ovat melko raskaat. Ovilla on madalletut kynnykset. Reitti on opastettu, riittävän leveä (yli 1,5 m) sekä valaistu. Pääoven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Invataksin on mahdollista pysähtyä lähelle esteetöntä sisäänkäyntiä Eino Leinon kadulle.
Vaunusali sijaitsee Helsingin raitiovaunumuseon kanssa samoissa tiloissa. Museo on liikkumisesteetön. Sisätilojen ovet erottuvat selkeästi. Lasiovissa on kontrastimerkinnät ja lattiassa olevat tasoerot on merkitty selkeästi teipillä. Vaunusaliin saavuttaessa lattiaa peittää osin mukulakivetys.
Tilassa on yksi esteetön wc ja useampi esteellinen wc.
Tarkempi info Kulmasalin esteettömyydestä:
Kulmasaliin kuljetaan Korjaamon etupihan läpi. Pihan portilla on loiva, noin 2 metrin alamäki, mutta kulku on muuten esteetön. Korjaamohallin ovella on kaksi noin neljän sentin kynnystä. Kulku ulko-ovelta Kulmasaliin on esteetön. Kulmasalin läheisyydessä Korjaamohallin aulassa on yksi esteetön wc.
Tarkempi info Vintin esteettömyydestä:
Vintin pääsisäänkäynti johtaa portaikon läpi, mutta Vintille on esteetön kulku hissillä Vaunuhallin aulan kautta. Ks. info otsikon “Tarkempi info Vaunusalin esteettömyydestä” alla.
Päivitämme esteettömyystietojamme. Jos kaipaat lisätietoja, niin ota yhteyttä Korjaamon henkilökuntaan [email protected]. Voit myös aina pyytää apua paikan päällä Korjaamon henkilökunnalta ja järjestyksenvalvojilta.

