fbpx

Acid Arab (LIVE) (FRA) (LOPPUUNMYYTY)

Acid Arab (FR) palaa Suomeen marraskuussa – Korjaamon keikalla luvassa ennenkuulematonta materiaalia!

Itämaisia soundeja ja vokaaleja elektroniseen musiikkiin yhdistelevä Acid Arab saapuu Helsingin Korjaamon Vaunusaliin perjantaina 4. marraskuuta. Kolmihenkinen livekokoonpano soittaa keikalla myös aivan tuoretta musiikkia yhtyeen marraskuussa 2022 ilmestyvältä kolmannelta albumilta. Keikan liput tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 1. syyskuuta klo 10:00.

Pariisilaisen Chez Moune -klubin residentit Guido Miniskyn ja Hervé Carvalhon vuonna 2012 perustaman Acid Arabin musiikki on huumaava sekoitus Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan kiehtovia soundimaailmoja sekä teknoa, elektroa ja 303:n värittämää acid housea. Tunisialaisen huilumusiikin ja acidin samankaltaisuuksista innostunut duo ikään kuin loi nimeään kantavan genren Versatile Recordsin julkaisemilla Acid Arab Collections -kokoelmillaan (2013 & 2014), jotka sisälsivät collaboita, remixejä ja muiden artistien kappaleita. Monista muista DJ-maailman musiikkiarkeologeista poiketen Acid Arab tekee yhteistyötä tämän päivän artistien kanssa ja on siten vahvasti kiinni nykyhetkessä.

Yhtye on julkaissut tähän mennessä kehutut pitkäsoitot ”Musique de France” (2013) ja ”Jdid” (2019). Kolmannen albuminsa marraskuussa julkaiseva elektroakti esiintyi Suomessa viimeksi elokuussa Flow Festivalin täpötäydelle Black Tentille.

Korjaamon keikalla soittaa myös livekokoonpanoon kuuluva algerialainen kosketinsoittaja Kenzi Bourras.

Keikan lämmittelijänä toimii DJ Borzin.

Tapahtuman tiedot
  • Tapahtuma alkaa
    4.11.2022 20:00
  • Tapahtuma loppuu
    4.11.2022 01:00
  • Paikka
  • IKÄRAJA
    IKÄRAJA

    K18

  • LIPUT
    LIPUT

    Liput 27€ sis. palvelumaksu

    Liput ovelta 30€, mikäli jäljellä.

    Eteispalvelumaksu 3€ peritään ovella (vain korttimaksu).

     

Tapahtuman tiedot
  • Tapahtuma alkaa
    4.11.2022 20:00
  • Tapahtuma loppuu
    4.11.2022 01:00
  • Paikka
  • IKÄRAJA
    IKÄRAJA

    K18

  • LIPUT
    LIPUT

    Liput 27€ sis. palvelumaksu

    Liput ovelta 30€, mikäli jäljellä.

    Eteispalvelumaksu 3€ peritään ovella (vain korttimaksu).