fbpx
Korjaamo Kino Logo

Tietoa Korjaamo Kinosta

Mikä on Korjaamo Kino?

Kulttuuritehdas Korjaamon oma elokuvateatteri Korjaamo Kino perustettiin 2016 ja on toiminut siitä lähtien töölöläisten ja vähän kauempaakin saapuvien omana korttelikinona.  Elokuvateatterissamme on yksi sali, joka punaisine tuoleineen on aivan kuin vanhan ajan elokuvateatteri.

Olemme tiiviisti yhteydessä kävijäkuntamme kanssa ja ideoimme ohjelmistoa myös toiveiden pohjalta.

Korjaamo Kinossa ei näytetä mainoksia ennen elokuvaa, ainoastaan leffojen trailereita. Saavuthan siis näytökseen hyvissä ajoin.

Teknisiä tietoja

  • Salissa on 122 paikkaa ja käytävät molemmin puolin
  • Saliin on kaksi sisäänkäyntiä
  • Kiinteä nouseva katsomo
  • Istumien sivussa pienet nostettavat pöydät seminaarikäyttöä varten
  • Valkokangas on 800 x 335 cm elokuvavalkokangas, kuvasuhteeltaan 2,39:1 eli CinemaScope
  • Projektorina on DCI-hyväksytty 4K Barco -projektori
  • 7.1-äänentoistolaitteisto
  • Kulku saliin on esteetön.

Aukioloajat ja yhteystiedot

Asiakaspalvelupisteemme on auki ma-pe klo 12 alkaen päivän viimeisen näytöksen aloitukseen asti. Viikonloppuisin avaamme 30 minuuttia ennen ensimmäisen näytöksen alkua. Salin ovet avataan 10 minuuttia ennen kunkin näytöksen alkua.

Ota yhteyttä:

kino@korjaamo.fi

+358 44 781 5692

Asiakaspalvelu puhelimitse Korjaamo Kinon aukioloaikoina.

Lipunmyynti

Lippuja voi ostaa verkkosivuiltamme sekä teatterilta aukioloaikojemme puitteissa.

  • Elokuvalippu 11€
  • Alennuslippu 9€

Alennusperusteet:

  • Eläkeläinen
  • Opiskelija
  • Työtön
  • Lapsi (alle 10-vuotiaat)
  • Siviili- ja varuspalvelusvelvollinen

Alennuslippuja voi ostaa suoraan verkkokaupastamme.

Huomaathan, että sinun tulee pystyä todistamaan perusteet mahdolliseen alennuslippuun lippujen tarkistuksen yhteydessä.

Sarja- ja lahjaliput

Yhden lipun lahjakortti 11€

5 x Sarjalippu 45€
8 x Sarjalippu 65€

Lue lisää sarja- ja lahjalipuista täältä.

Maksutavat lipunmyynnissä

Teatterin lipunmyyntitiskillä voi maksaa käteisellä, luotto- ja pankkikorteilla, lähimaksuvälineillä sekä alla mainituilla kulttuurimaksutavoilla.

Kulttuurimaksutavat

Eazybreak -mobiilimaksu
Edenred Virikeseteli
ePassi -mobiilimaksu
Smartum Kulttuuriseteli ja SmartumPay -mobiilisovellus

Kulttuurimaksutapoja voi käyttää henkilökohtaisesti oman elokuvalipun maksuvälineenä, mutta koska setelit ovat verovapaana etuna henkilökohtaisia, niitä ei voi käyttää sarjalippujen maksuvälineenä.

Verkkokauppa

Korjaamo Kinon verkkokaupassa voi ostaa lippuja näytöksiin, joiden näytös on julkistettu, eli alkamisaika on näkyvissä. Mikäli elokuvan näytös ei ole vielä myynnissä, linkkiä ei näy.

Verkkokaupan tarjoaa Bambora. Verkkokauppa toimii Bamboran käyttöehdoilla. Korjaamo Kino ei pidä oston tai varauksen yhteydessä tarjotuista tiedoista rekisteriä ja käsittelee kaikki asiakastiedot täysin luottamuksellisesti. Yhteystietoja voidaan käyttää asiakkaan tavoittamiseen hätätilanteessa.

Verkkokaupasta ostetut liput toimitetaan sähköisinä asiakkaan sähköpostiin heti maksamisen jälkeen. Lippuja ei toimiteta postitse. Mikäli sähköpostia ei näy, tarkistathan roskapostisi!

Jos liput maksaa jo verkossa, varsinaista lippua ei tarvitse enää lunastaa kassalla, vaan tuloste käy lipusta ja sillä pääsee suoraan saliin. Lipun voi myös näyttää älypuhelimen ruudulta salin ovella. Jos sinulla ei ole tulostinta tai älypuhelinta, kirjoita ostovahvistuksen yhteydessä saamasi tilausnumero muistiin ja sitä vastaan saat kassalta lippusi.

Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksunvälityspalvelun toteuttaa Bambora AB (2684814-9) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.

Maksutavat verkkokaupassa

Liput maksetaan tilauksen yhteydessä. Maksutapoina ovat seuraavat vaihtoehdot: Osuuspankki, Nordea, Tapiola, Sampo, Aktia, Säästöpankki, Paikallisosuuspankit, Handelsbanken, S-pankki, Ålandsbanken sekä luottokortit (Visa, Visa Electron ja MasterCard).

Maksut Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla. Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa Paytrail Oyj näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Bambora BA:lla on maksulaitoksen toimilupa.

Bambora AV
y-tunnus: 2684814-9
Äyritie 12
01510 Vantaa
Puhelin: 09 315 825

Vaihto- ja palautusehdot

Ostetuilla lipuilla ei ole vaihto- tai palautusoikeutta. Mikäli sinulla on kysymyksiä koronan vaikutuksista palautuskäytäntöihin, laita meille sähköpostia: kino@korjaamo.fi. Jälkikäteen vaihtoa ei voi suorittaa jokaisen näytöksen ajantasaisesta lipunmyyntiraportoinnista johtuen.

Muuta

Pidätämme oikeuden muuttaa toimitusehtojamme. Asiakkaan on ennen tilaustaan tutustuttava kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Yritysnäytökset

Oma elokuvanäytös ennakkoelokuvasta tai ensi-illan saaneesta elokuvasta

  • Näytös veloitetaan salin paikkamäärän tai vallitsevan kokoontumisrajoituksen mukaisesti
  • Mahdollisuus 20 min kokoustekniseen presentaatioon tai esitykseen ennen elokuvan alkua
  • Ma-to klo 8.00–23.00 välillä ja perjantaisin klo 8.00–17.30 välillä hintaan lisätään alv 10%

Ensi-illan saanut näytös alkaen 12€/hlö
Ennakkonäytös alkaen 17€/hlö