fbpx

Yeboyah

Liite puuttuu

Yeboyah on helsinkiläinen artisti, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja tulevaisuuden suunnannäyttäjä, joka aloitti soolouransa vuonna 2017 julkaistulla Broflake-singlellä. Emma-ehdokkuuden tuonut vuoden 2019 Elovena EP ja sen häikäisevä visuaalinen konsepti nostivat Yeboyahin yhdeksi puhutuimmista uusista artisteista. Yeboyahin erottuvasta lavapreesensistä on päästy nauttimaan artistin soolokeikoilla sekä osana D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. -rapshowta.

Yeboyahin odotettu debyyttialbumi ”Perhosefekti” jatkaa singleillä ”Tekee mieli”, ”Just se”, ”Kredi feat. NCO” sekä ”Mitä tarviit” alkanutta matkaa esitellen monipuolisen ja vahvaäänisen artistin:

“Albumin nimellä haluan tuoda esiin sitä, että jokaisella meidän pienelläkin teolla on suuri merkitys. Mulle itselle on tärkeää, että tekojen lisäksi mun biiseillä on joku syvempi tarkoitus.

Levyllä kuljetaan matka erilaisten visuaalisten ja henkisten tilojen läpi. Singlet on jo esitelleet mun eri puolia, mutta vasta albumilla pääsen näyttämään mun artistiuden koko kirjon”, Yeboyah kertoo.

Alkuvuodesta 2021 levytyssopimuksen Sony Music Finlandin kanssa tehnyt Yeboyah on rakentanut uraansa itsenäisenä artistina jo useamman vuoden. Helsingin Sanomien ”Seuraa heitä vuonna 2021” -listalle ainoana artistina päätynyt Yeboyah on pitänyt huolen, että seurattavaa riittää.

Liput ennakkoon alk. 22,50
Liput ovelta 25€, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3€ peritään ovella.

Ovet 20:00

Mikäli tapahtuman aikana on voimassa koronaan liittyviä tapahtuma- tai ravintolarajoituksia, tapahtumassa saatetaan kysyä koronatodistusta. Katso lisää toimitusehdoista: https://www.tiketti.fi/info/toimitusehdot