fbpx

Korjaamo 360°: Rosalie Cunningham (UK) + Seremonia

Rosalie Cunningham (UK)

Laulaja-lauluntekijä ja multi-instrumentalisti Rosalie Cunningham Korjaamo 360°-keikalla syyskuussa – illan avaa psykedeliajyrä Seremonia!

Rosalie Cunninghamin musiikissa voi kuulla klassisen psykorockin, progen ja folkin sekoituksen. Kriitikoiden ylistämän Purson-yhtyeensä hajottua Cunningham viitoitti uutta tietä vuoden 2019 sooloalbumilla.

Mercury Music Prize -ehdokkaana ollut albumi sai yhtälailla hyvän vastaanoton merkittävissä julkaisuissa, kuten Classic Rockissa, Mojo ja Kerrangissa.
Cunningham oli mukana myös useissa “Best of the year” -äänestyksissä. Euroopassa suosittu saksalainen musiikkilehti Eclipse äänesti hänen albuminsa vuoden yhdeksänneksi parhaaksi julkaisuksi, mutta kotimaassaan Britanniassa Prog listasi sen vuoden 2019 kolmanneksi parhaaksi albumiksi. Lisää kiitosta Progilta tuli, kun lehti nimesi Cunninghamin ”kaikkien aikojen kahdeksanneksi parhaaksi naismuusikoksi.

Seremonia on matkaopas nöytäisten salaseurojen, antikristuksen ja kellarikulttien tahmeaan transsiin, missä sekä pimeä aine että valoeetteri siirtyy kyselemättä sivuun sähkökitaroiden jaloista. Kylmäverinen preesens, tuonpuoleisen sanelema lyriikka ja psykedeelinen rock-show ovat kolme klassista alkuainetta, jotka jäsentävät tämän yhtyeen maailman rakennetta.

Korjaamo 360° tarjoaa yleisölle mahdollisuuden kokea musiikki kirjaimellisesti uudesta näkökulmasta. Esiintymislava on rakennettu keskelle salia ja äänentoisto on suunnattu niin, että yleisö pääsee seuraamaan keikkaa salin jokaiselta puolelta

Yhteistyössä Radio Helsinki.

Tapahtuman tiedot
  • Tapahtuma alkaa
    15.9.2022 20:00
  • Tapahtuma loppuu
    15.9.2022 23:00
  • Paikka
  • IKÄRAJA
    IKÄRAJA

    K18

  • LIPUT
    LIPUT

    Liput ennakkoon alk. 24,50 €
    Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä.
    Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella.