fbpx

Pasa (levyjulkkarit)

Pasa

Pasa-yhtyeen kolmas albumi “Huominen ei koskaan tiedä” julkaistaan vinyylinä ja digitaalisesti 12. marraskuuta. Albumin julkaisua juhlitaan Korjaamon Kulmasalissa lauantaina 27.11.2021 360°-erikoiskeikan merkeissä.

”Tämä levy syntyi vaivattomasti ja vapautuneesti. Pystyimme kadottamaan liiallisen itsekritiikin ja luottamaan intuitioomme. Huomasimme nopeasti tekevämme pop-albumia tästä ajasta – millaista on olla 2020-luvulla melkein jo aikuinen, mutta silti vielä nuoruudessa kiinni. Tämä on kiistatta paras albumikokonaisuutemme tähän mennessä ja toivomme siitä löytyvän samaistumispintaa ja tukea keskelle tätä hektistä nykymaailmaa”, toivoo yhtye kolmannen albuminsa julkaisun kynnyksellä.

Pasa on 2000-luvun alussa lapsuudenystävien perustama yhtye, joka julkaisi debyyttialbuminsa syksyllä 2011. Bändi sai Emma-ehdokkuuden Vuoden tulokas -kategoriassa vuonna 2012. Ennen toista albumiaan Pasa jäi tauolle. Kakkosalbumi, Meistä piti tulla, julkaistiin vuonna 2018. Levyn isoimmiksi biiseiksi nousivat Jää vielä Helsinkiin, Ei vaihdeta numeroita ja Yoko & John. Bändi tunnetaan myös energisistä live-esiintymisistään. Yhtye on esiintynyt uransa aikana ympäri Suomea satojen keikkojen verran. Kesällä 2020 Pasa solmi levytyssopimuksen Playground Musicin kanssa. Kolmannelta albumilta on julkaistu singlet GRETA4EVER, On niin helppoo olla onneton, Mustikkamaa ja Solmu.

KORONAPASSI

Kulttuuritehdas Korjaamolla on käytössä koronapassi kaikissa konsertti- ja yleisötapahtumissa toistaiseksi.
Koronapassi on Omakannasta ladattava EU:n koronatodistus. Koronapassi edellyttää ASIAKKAILTA TODISTUSTA (YKSI SEURAAVISTA):
– kahdesta koronarokotuksesta, joista jälkimmäinen on saatu vähintään 7 päivää sitten
– 72 tunnin sisällä saadusta negatiivisesta koronatestituloksesta
– alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta koronataudista. www.kanta.fi/koronapassi
Koronapassi luetaan ovella. Lukijasovellus ei kerää tai tallenna terveystietoja tai muita todistusten tietoja. Koronapassin lukemisen yhteydessä on esitettävä myös kuvallinen henkilötodistus.
Event Details
  • Start Date
    27.11.2021 21:00
  • IKÄRAJA
    IKÄRAJA

    K18

  • LIPUT
    LIPUT

    16,50€ / 17€ ovelta

    Eteispalvelumaksu 3€ peritään ovella

Event Details
  • Start Date
    27.11.2021 21:00
  • IKÄRAJA
    IKÄRAJA

    K18

  • LIPUT
    LIPUT

    16,50€ / 17€ ovelta

    Eteispalvelumaksu 3€ peritään ovella