
MOUHOUS SYKSYLLÄ 10-VUOTISJUHLAKIERTUEELLE – 28 KEIKKAA YMPÄRI SUOMEN
La 6.9.2025 Vaunusali
Liput myyntiin lippu.fi ke 28.5. klo 10: ennakkoon 25 €
Ovet 20:00, showtime 21:00
S/K18
– Mouhous syntyi Jyväskylässä 2015, kun mentiin jatkoille Valentinin kämpille ja kirjotettiin lyriikoita Kelan kirjekuoriin samalla kun lämmitettiin kämppää uunilla.
Sen jälkee ollaa saatu parhaiden ystävien kanssa elää meidän unelmaa. Välillä ollaan huudettu toisillemme keikka-autossa ja välillä onnesta tuhansien ihmisten eessä festarilavoilla. Keikat on aina ollut meille se tärkein juttu! Nyt halutaan palata takas siihen fiilikseen mistä tää alko. Kierretään 10-vuotisjuhlakiertueella meille tärkeitä mestoja ja muutamia uusia paikkoja uudella ilmeellä ja uudella showlla mihin on yhdistetty alkuaikojen vanhaa tuotantoa ja uutta – luvassa on visuaalisesti näyttävin Mouhous-show, bändi hehkuttaa.
Alkuvuonna Spotifyn toiseksi kuunnelluimmaksi Huppu pääs -singlellään noussut Mouhous perustettiin vuonna 2015 Jyväskylässä. Alusta asti energisellä liveshowllaan yleisön sydämet valloittanut yhtye on tunnettu muun muassa tuplaplatinaa striimanneista kappaleistaan Äänii, Hellafly
MOUHOUS – 10V. JUHLAKIERTUE
PE 05.09. Tampere, Olympia
LA 06.09. Helsinki, Korjaamo (S/K18)
KE 10.09. TBA
PE 12.09. Helsinki, Victoria I (S)
PE 19.09. Salo, Musine
PE 26.09. Hämeenlinna, Suisto-klubi
LA 27.09. Vantaa, Skenesali (S)
LA 27.09. Vantaa, Skenesali
PE 10.10. Heinola, Tukkijätkä
LA 11.10. Turku, Viking Grace (S)
PE 17.10. Karkkila, Konepajahalli
LA 18.10. Turku, Bar Ihku
PE 24.10. Jyväskylä, Club Escape
LA 25.10. Kuopio, Sawohouse Underground
PE 31.10. Lahti, Möysän Musaklubi (S/K18)
LA 01.11. Varkaus, Z-One
LA 08.11. Järvenpää, Eikan Pub
KE 12.11. Levi, Bar Ihku
PE 14.11. Ruka, Bar Ihku
LA 15.11. Tornio, Umpitunneli
PE 28.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (S/K18)
LA 29.11. Oulu, Viihdemaailma Ilona
PE 05.12. Jämsä, Himos Areena
LA 06.12. Turku, Baltic Princess (S)
PE 12.12. Joensuu, Kerubi
LA 13.12. Savonlinna, House of Olaf
PE 19.12. TBA
LA 20.12. TBA
Liput ja lisätiedot: warnermusiclive.fi/mouhous
YLEINEN TAPAHTUMAINFO:
- Eteispalvelumaksu 3,8 € peritään ovella (korttimaksu).
- Paikan päällä on myynnissä korvatulppia 1 € /kpl.
- Korjaamon keikat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita. Tapahtumatilat ovat anniskelualuetta ja niissä palvelee Korjaamon baari.
- Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin luona.
- Korjaamon yleisötilaisuudet Vaunusalissa, Kulmasalissa sekä Vintillä ovat esteettömiä. Vintille pääsee hissillä tilaan toisesta sisäänkäynnistä. Tiloissa ei ole erikseen koroketta pyörätuoleille. Avustajat pääsevät tapahtumiin maksutta sisään. Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi.