fbpx

Korjaamon juhannus: Dumari & Spuget & Blosarit + paljon muuta

Dumari, Spuget ja Blosarit valtaa Korjaamon juhannusaaton jo toista vuotta putkeen!

Tuomari Nurmio on paitsi suomalaisen rockmusiikin keskeisimpiä biisintekijöitä ja vaikuttajia, ja myös eräs uudistumiskykyisimmistä esiintyjistä. Vuonna 1979 alkaneen uransa aikana Tuomari Nurmio on julkaissut 20  studioalbumia. Kriitikoiden klassikkoluokkaan nostamien julkaisujen, juhlittujen konserttien ja tunnustusten lista on pitkä – mainittakoon tässä Nurmiolle ainoana rockmuusikkona myönnetty Eino Leinon kirjallisuuspalkinto. Dumarin hahmo on paradoksien täyttämä: korkeakirjallinen kapakkasoittaja, perfektionisti ja boheemi, lakimieheksi opiskellut katupoika Sörkasta, stadin slangin taitaja, joka on kotonaan myös vaikkapa Pohjanmaan puukkojunkkareiden mytologiassa.

Spugeissa vaikuttavat Dumarin lisäksi Make Hillilä rummut, Mitja Tuurala kontrabasso ja Miikka Paatelainen kitara. Blosarit ovat yhtä kuin Juho Viljanen: pasuuna ja tuuba, Janne Toivonen trumpetti ja Antti Hynninen saksofonit.

Dumaria odotellessa Korjaamon kesäpihan juhannustunnelmasta vastaa DJ OW klo 17.30–20. Suosittelemme saapumaan ajoissa paikalle.

Dumarin jälkeen klo 23 Kulmasalissa esiintyy surf-rock -yhtye Mary Ann Hawkins. Tutustu myös Korjaamon muuhun juhannusohjelmaan Korjaamon tapahtumakalenterissa.

Event Details
Event Details