fbpx

BRINDAMOS FLAMENCO: Estefania Narvaez, María López, Otso Krunasta

BRINDAMOS FLAMENCO –kollektiivi juhlii kymmenettä toimintavuottaan 2023. Vakaan aseman saavuttaneet nimikkoklubit ovat vuosien varrella esitelleet monipuolisen kattauksen espanjalaisen ammattilaiskentän ajankohtaisia ja tuoreita kärkinimiä.

Kevätkauden 2023 päätösklubille saapuu vieraaksi poikkeuksellisen musikaalisuuden ruumiillistuma, tanssija Estefanía Narvaez. Tukena hänellä on tanssijana flamencon aloittanut laulaja María López sekä kollektiivin luottokitaristi Otso Krunasta. Kokoonpano nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa. Esiintymisten yhteydessä järjestetään myös viikonlopun mestarikurssit.

ESTEFANIA NARVAEZ

Estefania tiesi jo pienenä lapsena haluavansa flamencotanssijaksi, kun hänen kitaristi-isänsä säesti kuuluisan Niño de los Reyesin tunteja. Ensimmäisen kerran hän esiintyi 6-vuotiaana Ramon de los Reyesin ja Clara Ramonan kanssa.

Yhdysvalloissa lapsuutensa asuneena hän on työskennellyt kaikissa maan merkittävimmissä ryhmissä ja lukuisilla kiertueilla. Estefania on opiskellut tanssia Sevillassa ja Madridissa mm. Farruquiton, Manuela Riosin, Jose Mayan ja Alfonso Losan johdolla. Luonnollisesta ja erittäin musikaalisesta tyylistään tunnettu tanssija on työskennellyt vuodesta 2013 Espanjan tunnetuimmissa tablaoissa, kuten Tablao Villa Rosa, Tablao Flamenco 1911, Cardamomo, Tablao Flamenco Madrid, El Corral de la Pacheca, Tablao Los Porches, Tablao Candela, Torres Bermejas, Las Carboneras ja Auditorio Alvarez Quintero.

MARIA LOPEZ
Lapsesta saakka flamencon ympäröimä María aloitti lajin harrastamisen tanssijana. 16-vuotiaana hän ryhtyi opiskelemaan Talegón de Córdoban johdolla ja alkoi esiintyä laulajana. Madridista hän siirtyi Sevillaan kuuluisaan Fundación Christina Heereniin, jossa hänen opettajinaan toimivat mm. Juan José Amador, María José Perez ja Calixto Sánchez. Niin solistina kuin säestäjänä kaikilla Espanjan merkittävimmiilä areenoilla kuultu María on esiintynyt myös mm. New Yorkissa, Saudi-Arabiassa, Koreassa ja Kiinassa. Hän on suorittanut flamencolaulun opettajan sekä flamencotutkimuksen maisterin tutkinnon Córdoban yliopistossa. Tällä hetkellä hän luo uraa esiintyvänä taiteilijana ja konservatorion flamencolaulun opettajana.

OTSO KRUNASTA
Otso Krunasta on valmistunut Sevillan Fundación Cristina Heerenistä flamencokitaristiksi. BRINDAMOS FLAMENCO -kollektiivin luottokitaristi on työskennelyt vuosia säestäjänä lukuisten lajin huippujen ja legendojen kanssa Andalucíassa sekä sukupolvensa parhaiden kanssa eri puolella eurooppaa.

LA 6.5.2023 KLO 20:00
Korjaamo, Vintti, Töölönkatu 51 A, 00250 Helsinki
K-18 (alaikäiset huoltajan seurassa)
Ovet 19:30
Paikkoja rajoitettu määrä.

Ennakkoliput: Tiketti
Istumapaikka 35€ / Pöytäpaikka 45€ / Tukilippu 60€

Ovelta (mikäli lippuja jäljellä):
Istumapaikka € 40/ Pöytäpaikka 50€ / Tukilippu 60€

Pöytäpaikkoihin sisältyy mahdollisuus tilata ruokaa Korjaamon ravintolasta. Mikäli haluat varata pöydän ravintolan puolelta ennen tai jälkeen konsertin, se onnistuu Korjaamon sivujen kautta. Keittiö on auki klo 17-21.30. ja baari 02 asti.

………………………………………………………………………………………………………………………………………….

BRINDAMOS FLAMENCO LASTENNÄYTÖS 6.5. KLO 18

BRINDAMOS FLAMENCO –kollektiivi juhlii kymmenettä toimintavuottaan 2023. Vakaan aseman saavuttaneet nimikkoklubit ovat vuosien varrella esitelleet monipuolisen kattauksen espanjalaisen ammattilaiskentän ajankohtaisia ja tuoreita kärkinimiä.

Kevätkauden 2023 päätösklubille saapuu vieraaksi poikkeuksellisen musikaalisuuden ruumiillistuma, tanssija Estefania Narvaez. Tukena hänellä on tanssijana flamencon aloittanut laulaja María López sekä kollektiivin luottokitaristi Otso Krunasta. Kokoonpano nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa. Esiintymisten yhteydessä järjestetään myös viikonlopun mestarikurssit.

Suomenvierailun yhteydessä järjestetään kaikenikäisille soveltuva ikärajaton näytös LA 6.5. klo 18 Kulttuuritehdas Korjaamolla. Liput näytökseen maksavat 15€. 

Tämän esityksen liput ovat numeroimattomia, äänenpaine matalampi ja lasten kanssa voi halutessaan liikkua salissa vapaasti. Salin valoja ei himmennetä kokonaan. Pienimmillä osallistujilla tulee olla mukanaan vastuullinen huoltaja. Esityksen kesto on normaalia lyhyempi, n. 35 min.

Jokaisen täysihintaisen lipun tuotosta lahjoitetaan kolmasosa nuorten mielenterveystyön hyväksi.

ESTEFANIA NARVAEZ
Estefania tiesi jo pienenä lapsena haluavansa flamencotanssijaksi, kun hänen kitaristi-isänsä säesti kuuluisan Niño de los Reyesin tunteja. Ensimmäisen kerran hän esiintyi 6-vuotiaana Ramon de los Reyesin ja Clara Ramonan kanssa.

Yhdysvalloissa lapsuutensa asuneena hän on työskennellyt kaikissa maan merkittävimmissä ryhmissä ja lukuisilla kiertueilla. Estefania on opiskellut tanssia Sevillassa ja Madridissa mm. Farruquiton, Manuela Riosin, Jose Mayan ja Alfonso Losan johdolla. Luonnollisesta ja erittäin musikaalisesta tyylistään tunnettu tanssija on työskennellyt vuodesta 2013 Espanjan tunnetuimmissa tablaoissa, kuten Tablao Villa Rosa, Tablao Flamenco 1911, Cardamomo, Tablao Flamenco Madrid, El Corral de la Pacheca, Tablao Los Porches, Tablao Candela, Torres Bermejas, Las Carboneras ja Auditorio Alvarez Quintero.

MARÍA LOPEZ
Lapsesta saakka flamencon ympäröimä María aloitti lajin harrastamisen tanssijana. 16-vuotiaana hän ryhtyi opiskelemaan Talegón de Córdoban johdolla ja alkoi esiintyä laulajana. Madridista hän siirtyi Sevillaan kuuluisaan Fundación Christina Heereniin, jossa hänen opettajinaan toimivat mm. Juan José Amador, María José Perez ja Calixto Sánchez. Niin solistina kuin säestäjänä kaikilla Espanjan merkittävimmiilä areenoilla kuultu María on esiintynyt myös mm. New Yorkissa, Saudi-Arabiassa, Koreassa ja Kiinassa. Hän on suorittanut flamencolaulun opettajan sekä flamencotutkimuksen maisterin tutkinnon Córdoban yliopistossa. Tällä hetkellä hän luo uraa esiintyvänä taiteilijana ja konservatorion flamencolaulun opettajana.

OTSO KRUNASTA
Otso Krunasta on valmistunut Sevillan Fundación Cristina Heerenistä flamencokitaristiksi. BRINDAMOS FLAMENCO -kollektiivin luottokitaristi on työskennelyt vuosia säestäjänä lukuisten lajin huippujen ja legendojen kanssa Andalucíassa sekä sukupolvensa parhaiden kanssa eri puolella eurooppaa.

LA 6.5.2023 KLO 18:00
Korjaamo, Vintti, Töölönkatu 51 A, 00250 Helsinki
Ovet 17:30
Sallittu sylivauvasta vaariin
Paikkoja rajoitettu määrä
Ennakkoliput: 15€ (sis. alv.10%)
Ovelta, mikäli lippuja jäljellä.

Event Details
Event Details