corto.alto (UK)

corto.alto esiintyy Korjaamolla huhtikuussa

Ke 22.4.2026 Vaunusali
Liput: ennakkoon 33 € / ovelta 36€
Ovet 20:00
Showtime 21:00
K18

Suuressa nousukiidossa oleva säveltäjä, tuottaja ja multi-instrumentalisti corto.alto saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ensi keväänä. Vaivattomasti hiphopia, soulia ja funkia yhdistelevä skotlantilaisartisti nähdään keväällä Helsingin Korjaamon Vaunusalissa keskiviikkona 22. huhtikuuta. Liput odotetulle keikalle ovat myynnissä nyt Lippu.fissä.

Vahvan ja omistautuneen kuulijakunnan ympäri Iso-Britanniaa, Eurooppaa ja Yhdysvaltoja kerännyt artisti on tunnettu omaehtoisesta musiikintekemisestään. corto.alton kappaleissa heijastuvat paitsi hänen juurensa Glasgown elinvoimaisessa ja kasvavassa musiikkiskenessä, kuin myös monipuoliset vaikutteet artistin suhteesta klubi- ja elektroniseen musiikkiin sekä rakkaudesta souliin, funkiin ja hiphopiin. Hiljattain maineikkaalle Ninja Tune-levymerkille kiinnitetyn artistin tuoreella, lokakuussa julkaistulla APRIL-kappaleella kuullaan ranskalais-senegalilaista laulaja-lauluntekijä anaiista. Kappaletta on kuvailtu corto.alton yhdeksi vaikuttavimmista yhteistöistä tähän mennessä.

corto.alto taiteilijanimen takaa löytyvän Liam Shortallin debyyttialbumi “Bad With Names” oli ehdolla arvostetun Mercury Prizen saajaksi vuonna 2024 ja voitti Vuoden albumi -palkinnon Scottish Jazz Awardseissa. Vuonna 2025 hänet palkittiin Vuoden artistina Jazz FM Awardseissa yleisöäänestyksessä sekä UK Independent Breakthrough -palkinnolla AIM Awardseissa. Viimeisten vuosien aikana yli 120 keikalla nähty artisti on esiintynyt muun muassa Glastonburyn West Holts -lavalla, päättänyt We Out Here -festivaalin päälavalla, sekä esiintynyt pääesiintyjänä Latitude-, North Sea-, Montreux- ja Cross The Tracks -festivaaleilla. Viimeisimmän loppuunmyydyn Iso-Britannian kiertueen artisti päätti Glasgown legendaarisessa Barrowland Ballroomissa.


YLEINEN TAPAHTUMAINFO:

  • Eteispalvelumaksu 3,8 € peritään ovella (korttimaksu).
  • Paikan päällä on myynnissä korvatulppia 1 € /kpl.
  • Korjaamon keikat ovat lähtökohtaisesti aina K18, ellei toisin mainita. Tapahtumatilat ovat anniskelualuetta ja niissä palvelee Korjaamon baari.
  • Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, myymme lippuja vielä tapahtuman sisäänkäynnin luona.
  • Korjaamon yleisötilaisuudet Vaunusalissa, Kulmasalissa sekä Vintillä ovat esteettömiä. Vintille pääsee hissillä tilaan toisesta sisäänkäynnistä. Tiloissa ei ole erikseen koroketta pyörätuoleille. Avustajat pääsevät tapahtumiin maksutta sisään. Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi.
Event Details
Event Details