Korjaamo Shop
Korjaamo Shop on kulttuurituotteiden keidas:
kirjoja, elokuvia, musiikkia, arkidesignia – sekä ilahduttava valikoima lastentuotteita
Korjaamo Shopin valikoimassa on laaja valikoima kirjoja suomeksi ja englanniksi. Hyllyistä löytyy runsaasti valokuvakirjoja sekä pääosin 60-luvun jälkeiseen nykytaiteeseen keskittyneitä taidekirjoja. Mukana on myös teoreettista ja keskustelevaa kirjallisuutta, painopisteenä teatteri, elokuva, musiikki, design ja kulttuurintutkimus. Fiktion lisäksi lastenkirjojen ystävät löytävät kaupasta runsaasti makupaloja.
DVD-elokuvavalikoima on myös runsas. Klassikoiden ja harvinaisuuksien lisäksi mukana on eurooppalaisen, amerikkalaisen ja aasialaisen elokuvan kiinnostavimpia uusia nimiä, dokumentteja sekä kotimaisen elokuvan parhaimmistoa. Muun muassa 60-70-lukujen itäeurooppalaisen elokuvan ystävät löytävät valikoimasta omansa.
CD-levyjen hyllyihin on poimittu harvinaisempia helmiä, kirjo ulottuu klassikoista uusiin nimiin.
Arkidesign painottuu Shopissa pienempiin käyttötuotteisiin. Mukana on esimerkiksi Penguin-mukeja, kotimaisen Soap Factoryn saippuoita, Anna Huhdan suunnittelemia Haukku-tuotteita, Fokus Fabrikin tekstiilejä sekä tietysti ratikkatuotteita.
Myös lastenkulttuurin ystäville kauppa on aarreaitta. Myyrä-fanit löytävät monia ilahduttavia tuotteita, unohtamatta lukuisia, monia aikuisiakin kiehtovia nostalgisia leluja ja kirjoja.
Korjaamo Shop on ma-ti suljettu, avoinna ke-pe klo 11-18, la-su klo 11-17.
Tervetuloa tutustumaan!
Tiedustelut ja yhteydenotot: shop@korjaamo.fi




