7.–8.9. / 14.–15.9. / 23.–25.11. / 7.–9.12. klo 19
Korjaamon Kulmasalissa
Philip Ridley – Mikko Roiha:
Vincent River
Korjaamo Teatteri, Tampereen työväen teatteri, Turun kaupunginteatteri, Lahden kaupunginteatteri & Vapaa Teatteri
Keski-ikäinen Anita ja 17-vuotias nuorukainen Jamie kohtaavat tyhjässä asunnossa Lontoon East Endissä. Läheisen väkivaltainen kuolema pakottaa heidät käymään läpi traagisen tapahtuman, kulkemaan kohti hyväksyntää ja valoa. Vincent River on näytelmä asenteiden murtumisesta ja muutoksesta – rakkaudesta, joka on otettu pois.
Berliinissä asuva Roiha on tehnyt uusien teosten lisäksi useita käsikirjoituksia, ohjauksia ja sovituksia suomalaisen kirjallisuuden klassikoista. Hänen viimeisin ohjauksensa, Juhani Ahon romaaniin pohjautuva Juha on ilahduttanut teatteriyleisöä tänä vuonna sekä Helsingissä että Turussa.
Vapaa Teatteri tekee esityksen silloin kun sillä on asiaa. Se pyrkii luomaan jatkumoa esitysten elinkaarelle tekemällä yhteistyötä muiden teattereiden kanssa.
Vincent River sai ensi-iltansa Stage-teatterifestivaalilla 28.8.
"Hurja ja herkkä Vincent River poraa itsensä katsojan sieluun.
--- Kyse on eräästä äidistä ja eräästä pojasta ja heidän hetkeksi yhteen saattavasta menetyksestä. Suru on aluksi piilossa monen kuoren ja kovettuman ja silkan kauhun alla, mutta kun se lopulta pääsee pintaan, kauhua seuraavat kyyneleet sekä harvinaisen koskettava katharsis.
--- Näyttelijöistä näkee, kuulee ja tuntee, miltei haistaakin, että tarina on syvästi koettu ja omaksi otettu. Tiina Weckströmin vaikuttavan läsnäoleva, paikoin kerrassaan hurja ilmaisu yltää itsensä häpeää vastaan panssaroineesta karskista akasta aina vereslihaiseen, elämänuskonsa menettäneeseen äitiin. Markus Riuttu piirtää nuoresta Jamiesta alkuun piinatun ja epävarman, mutta loppua kohden yhä vapautuneemman ja koskettavamman muotokuvan. Nämä kaksi pelaavat yhteen saumattoman tarkasti ja komeasti, suurta keskinäistä herkkyyttä ja luottamusta ilmentäen."
– Suna Vuori, Helsingin Sanomat
“Vincent River on tiukka, rankka, tajunnan räjäyttävä esitys. ---- Äärimmäisen harvoin voi kokea yhtä hallitun teatteriesityksen, josta kaikki löysät on silvottu pois. Tämä pätee esityksen rakenteeseen mutta myös tulkintaan.
---- Mikko Roihan ohjaus näyttää, mitä poliittinen teatteri voi tämän päivän yhteiskunnassa olla. Ja kun esitys on hyvä, sanomalla on painoarvoa. ---- Tiina Weckström ja Markus Riuttu tekevät Anitana ja Jamiena mielettömän tarkkaa, intensiivistä työtä. Käytössä on koko kroppa päätä ja sydäntä myöten. Silmistä välittyvä tunneskaala on valtaisa.”
– Sinikka Viirret, Kainuun Sanomat Vincent Riverin ennakkoensi-illasta Kainuun runoviikoilla 2010
Ohjaus, lavastus: Mikko Roiha
Teksti: Philip Ridley
Suomennos: Sami Parkkinen
Äänisuunnittelu: Sami Silén
Videosuunnittelu:Mika Meskanen
Pukusuunnittelu: Taina Sivonen
Rooleissa: Tiina Weckström, Markus Riuttu
Ikäsuositus: yli 16-vuotiaille
Kesto: 1h 30 min.
Ei myöhästyneitä.
Liput 22/15 €, Korjaamolaiset 19,50 €
Ennakkoon Lippupisteestä, www.lippu.fi, puh. 0600 900900 (1,75€/min + pvm) ![]()
NetTicketistä, www.netticket.fi, puh. 0600 399 499 (1,00 €/min + pvm/mpm) ![]()
14.–15.9. / 23.–25.11. / 7.–9.12. klo 19

28.–30.9. / 5.–7.10. Klo 19
Korjaamon Vaunusalissa
Gösta Sundqvist – Juha Luukkonen:
Finnhits – Sanaton näytelmä suomalaisuudesta
Korjaamo Teatteri, Projektori-ryhmä, Espoon kaupunginteatteri
Yksi kansa. Yksi suku. Yksi Leevi.
Finnhits on kolmen sukupolven kronikka, kertomus yhdestä suomalaisesta perheestä ja suvusta, mutta samalla meistä kaikista.
Tarina kerrotaan Leevi and the Leavingsin musiikin tahtiin. Biisit ovat olennainen osa sekä esityksen juonta ja dialogia että itse esitystä. Niitä voi kuulua radiosta, tietokoneesta, kännykästä. Ja niin kuin Finnhitseillä on tapana, ne kertovat sen mitä ääneen ei kyetä lausumaan.
Jokaisella sukupolvella on omat onnenhetkensä ja kipupisteensä. "Jos etsit kadonnutta aikaa, jotain josta jouduit luopumaan, liian usein huomaat, ei se totta ollutkaan ..."
Suur-Suomi jäi tekemättä.
Rasva kuivui paakuiksi tukkaan.
Hippivolkkari levähti tienposkeen.
Sosialismille kävi huonosti.
Kulutushysteria johti lamaan.
Paratiisi löytyi Tallinnan-laivalta.
Elämä muuttui ihanasta illuusiosta karuksi todellisuudeksi. Avioliitot eivät kestäneetkään ikuisesti. Vanhukset unohdettiin yksin palvelutalojen hämärään, lapset jäivät heitteille pussikaljottelemaan.
Mitä tehdä kun aatteet ja ihanteet haalistuvat, unelmat murtuvat? Matka suomalaisuuden ytimeen on tyly, mutta ei armoton.
"Anna enkelin lentää, liitää sun unelmiin. Saahan sellaiseen uskoa, saahan...?"
Käsikirjoitus ja ohjaus: Juha Luukkonen
Musiikki: Gösta Sundqvist / Leevi and the Leavings
Lavastus: Petri Tuhkanen
Valo- ja äänisuunnittelu: Sinikka Isoniemi, Juho Lukinmaa
Rooleissa: Martin Bahne, Marika Heiskanen, Karoliina Kudjoi, Juha Lagström, Marja Myllylä, Jukka Peltola, Mikko Pörhölä, Hanna Seppä, Sakari Tuominen
Liput 22/15 €, Korjaamolaiset 19,50 €
Ennakkoon Lippupisteestä, www.lippu.fi, puh. 0600 900900 (1,75€/min + pvm)
Osta lippu täältä: www.lippu.fi/PublishedService
Projektori-ryhmä on helsinkiläinen freelance-taiteilijoista koostuva teatteriryhmä, joka on asettanut tavoitteekseen tehdä sellaista teatteria, joka suuntautuu ulospäin, aukeaa maailmaan ja kommentoi nykypäivän Suomen yhteiskunnallisia ja sielullisia ilmiöitä. Sen tavoitteena on tehdä teatteria kansalle ja kansasta, kunnioittaen, mutta kriittisesti haastaen ja kyseenalaistaen.

Kuvat: Petri Tuhkanen
5.–7.10. klo 19

19.–20.10. / 25.–26.10. klo 19
Korjaamon Kulmasalissa
David Kozma & Martina Marti:
Emigrant Hotel
European Theatre Collective & Korjaamo Teatteri
Sisällissota, uteliaisuus, köyhyys – maastamuuton taustalta löytyy lukemattomia syitä. Stagella ensi-iltansa saava Emigrant Hotel koostuu tarinoista ihmisistä, joiden on ollut pakko tai jotka ovat halunneet jättää kotimaansa ja asettua muualle asumaan. Millaisista ihmisistä tulee maahanmuuttajia, niitä “muukalaisia”, joita uudessa maassa enemmänkin pelätään kuin ihaillaan? Ja millainen on ihminen, kun hän muuttuu maahanmuuttajaksi?
Esitys kokoaa palapelinomaisesti yhteen yksitoista kertomusta erimaalaisilta kirjailijoilta. Keskiössä on se hetki, kun ihmiset jättävät kotinsa, saapuvat uuteen maahan tai vierailevat kotimaassaan; myös se miten siirtolaisiin uudessa maassa suhtaudutaan. Se nostaa pohdittavaksi median kiihkeän uutisoinnin takaa ikivanhan siirtolaisuuden ilmiön, johon on viime aikoina lyöty moninaisia, myös ennakkoluulon leimoja.
European Theatre Collective (etc.) on perustettu Helsingissä syksyllä 2006 yhteiseurooppalaiseksi foorumiksi uudelle ja ajankohtaiselle draamalle. Perustajajäsenet
ovat teatterin ammattilaisia Suomesta, Romaniasta, Tanskasta ja Norjasta. Ryhmä haluaa edustaa jäsenmaidensa kulttuuritraditioita, sotkea ne yhteen ja tämän kautta tuoda uusia tuulia teatterikentälle. Oleellinen tavoite on myös edistää
näyttelijöiden vapaata liikkumista Euroopassa sekä lisätä eurooppalaisten taiteilijoiden
välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä erityisesti itäisen Euroopan ja pohjoismaiden välillä.
Emigrant Hotel saa ensi-iltansa Stage-teatterifestivaalilla 26.8.
Kesto: n. 2 tuntia.
Ohjaus: David Kozma, Martina Marti
Teksti: Özen Yula, Stefan Peca, Nina Mitrovic, Roman Schatz, Kristian Smeds, Ari Wahlsten, Andreas Flourakis, Ioan Peter, Andras Rutkai, Nicoleta Esinencu, Lina Garlito, Emma Carlin, Patrick Maisano
Näyttelijät: Romulus Chiciuc, Ullariikka Koskela, David Kozma, Salla Kozma, Saija Lentonen
Dramaturgi: Markus Alanen
Lavastus: Maija Poskiparta
Puvustus: Laura Dammert
Valosuunnittelu ja Koreografia: Jaakko Jokio
Äänisuunnittelu: Romulus Chiciuc
Äänitekninen toteutus: Osku Leinonen
Lavasterakennus: Toni Lampela, Timo-Pekka Luoma
Liput 22/15 €, Korjaamolaiset 19,50 €
Ennakkoon Lippupisteestä, www.lippu.fi, puh. 0600 900900 (1,75€/min + pvm)
Osta lippu täältä: www.lippu.fi/PublishedService
25.–26.10. klo 19

Kesto n. 2 tuntia.
Ohjaus: David Kozma, Martina Marti
Teksti: Özen Yula, Stefan Peca, Nina Mitrovic, Roman Schatz, Kristian Smeds, Ari Wahlsten, Andreas Flourakis, Ioan Peter, Andras Rutkai, Nicoleta Esinencu, Lina Garlito, Emma Carlin, Patrick Maisano
Näyttelijät: Romulus Chiciuc, Ullariikka Koskela, David Kozma, Salla Kozma, Saija Lentonen
Dramaturgi: Markus Alanen
Lavastus: Maija Poskiparta
Puvustus: Laura Dammert
Valosuunnittelu ja Koreografia: Jaakko Jokio
Äänisuunnittelu: Romulus Chiciuc
Äänitekninen toteutus: Osku Leinonen
Lavasterakennus: Toni Lampela, Timo-Pekka Luoma
Liput 22/15 €, Korjaamolaiset 19,50 €
Ennakkoon Lippupisteestä, www.lippu.fi, puh. 0600 900900 (1,75€/min + pvm)
8.–9.11. / 15.–16.11. klo 19
Korjaamon Kulmasalissa
Steve Tiller:
ASUNTO NRO. 27
Korjaamo Teatteri & Action-ryhmä
Suvelasta Selloon, Itäkeskuksesta Ita-couscoukseen. Ja Hummuksesta Hommafoorumiin!
“Eivät ne minua häiritse millään tavalla, jos vaan käyvät töissä, ja elävät niinkuin muutkin. Eivätkä vie eläkettämme, tai muita tukia.”
“Niin, eivätkä kulje sillälailla laumoissa.”
Kun Suomeen saapuivat ensimmäiset Vietnamin venepakolaiset 70-luvulla, heitä pääsi katselemaan aidan takaa Lauttasaaressa.
Kun Ibrahim Shkupolli surmasi Sellossa neljä ihmistä, alkoi ensimmäisen kerran kunnon keskustelu maahanmuuttajien asemasta Suomessa.
Kun ulkomaalainen tekee jotain häiritsevää, hän on meille näkyvä. Muuten he tuntuvat olevan vain näkymätön välttämättömyys, johon hyvinvointivaltiona olemme pakosta sitoutuneet.
Keväällä 2010 kolme alkuperäistä suomalaista, yksi meksikolainen ja yksi englantilainen mies lähtevät tutkimusmatkalle Suvelaan, kohti suomalaisen ulkomaalaisen sydäntä.
Alkukesästä heidän operaationsa vie heidät Lontooseen. Elokuussa he tapaavat jälleen. Suomessa. Mitä he ovat matkoillaan löytäneet?
Lähde mukaan löytöretkelle! Tule katsomaan suomalaisuutta uusin silmin!
“No, I don't talk to them. They only talk to me when they're drunk.”
Ohjaus: Steve Tiller
Esiintyjät: Hector Eguia, Vera Kiiskinen, Niina Nurminen, Tuomas Rinta-Panttila ja Steve Tiller
Liput 22/15 €, Korjaamolaiset 19,50 €
Ennakkoon Lippupisteestä, www.lippu.fi, puh. 0600 900900 (1,75€/min + pvm)
23.–25.11. / 7.–9.12. klo 19
Korjaamon Kulmasalissa
Philip Ridley – Mikko Roiha:
Vincent River
Korjaamo Teatteri, Tampereen työväen teatteri, Turun kaupunginteatteri, Lahden kaupunginteatteri & Vapaa Teatteri
Keski-ikäinen Anita ja 17-vuotias nuorukainen Jamie kohtaavat tyhjässä asunnossa Lontoon East Endissä. Läheisen väkivaltainen kuolema pakottaa heidät käymään läpi traagisen tapahtuman, kulkemaan kohti hyväksyntää ja valoa. Vincent River on näytelmä asenteiden murtumisesta ja muutoksesta – rakkaudesta, joka on otettu pois.
Berliinissä asuva Roiha on tehnyt uusien teosten lisäksi useita käsikirjoituksia, ohjauksia ja sovituksia suomalaisen kirjallisuuden klassikoista. Hänen viimeisin ohjauksensa, Juhani Ahon romaaniin pohjautuva Juha on ilahduttanut teatteriyleisöä tänä vuonna sekä Helsingissä että Turussa.
Vapaa Teatteri tekee esityksen silloin kun sillä on asiaa. Se pyrkii luomaan jatkumoa esitysten elinkaarelle tekemällä yhteistyötä muiden teattereiden kanssa.
Vincent River sai ensi-iltansa Stage-teatterifestivaalilla 28.8.
"Hurja ja herkkä Vincent River poraa itsensä katsojan sieluun.
--- Kyse on eräästä äidistä ja eräästä pojasta ja heidän hetkeksi yhteen saattavasta menetyksestä. Suru on aluksi piilossa monen kuoren ja kovettuman ja silkan kauhun alla, mutta kun se lopulta pääsee pintaan, kauhua seuraavat kyyneleet sekä harvinaisen koskettava katharsis.
--- Näyttelijöistä näkee, kuulee ja tuntee, miltei haistaakin, että tarina on syvästi koettu ja omaksi otettu. Tiina Weckströmin vaikuttavan läsnäoleva, paikoin kerrassaan hurja ilmaisu yltää itsensä häpeää vastaan panssaroineesta karskista akasta aina vereslihaiseen, elämänuskonsa menettäneeseen äitiin. Markus Riuttu piirtää nuoresta Jamiesta alkuun piinatun ja epävarman, mutta loppua kohden yhä vapautuneemman ja koskettavamman muotokuvan. Nämä kaksi pelaavat yhteen saumattoman tarkasti ja komeasti, suurta keskinäistä herkkyyttä ja luottamusta ilmentäen."
– Suna Vuori, Helsingin Sanomat
“Vincent River on tiukka, rankka, tajunnan räjäyttävä esitys. ---- Äärimmäisen harvoin voi kokea yhtä hallitun teatteriesityksen, josta kaikki löysät on silvottu pois. Tämä pätee esityksen rakenteeseen mutta myös tulkintaan.
---- Mikko Roihan ohjaus näyttää, mitä poliittinen teatteri voi tämän päivän yhteiskunnassa olla. Ja kun esitys on hyvä, sanomalla on painoarvoa. ---- Tiina Weckström ja Markus Riuttu tekevät Anitana ja Jamiena mielettömän tarkkaa, intensiivistä työtä. Käytössä on koko kroppa päätä ja sydäntä myöten. Silmistä välittyvä tunneskaala on valtaisa.”
– Sinikka Viirret, Kainuun Sanomat Vincent Riverin ennakkoensi-illasta Kainuun runoviikoilla 2010
Ohjaus, lavastus: Mikko Roiha
Teksti: Philip Ridley
Suomennos: Sami Parkkinen
Äänisuunnittelu: Sami Silén
Videosuunnittelu:Mika Meskanen
Pukusuunnittelu: Taina Sivonen
Rooleissa: Tiina Weckström, Markus Riuttu
Ikäsuositus: yli 16-vuotiaille
Kesto: 1t 30 min.
Ei myöhästyneitä.
Liput 22/15 €, Korjaamolaiset 19,50 €
Ennakkoon Lippupisteestä, www.lippu.fi, puh. 0600 900900 (1,75€/min + pvm) ![]()
NetTicketistä, www.netticket.fi, puh. 0600 399 499 (1,00 €/min + pvm/mpm) ![]()
7.–9.12. klo 19

Kesto: 1t 30 min
Ei myöhästyneitä sisään.
Liput 22/15 €, Korjaamolaiset 19,50 €
Ennakkoon Lippupisteestä, www.lippu.fi, puh. 0600 900900 (1,75€/min + pvm) ![]()
NetTicketistä, www.netticket.fi, puh. 0600 399 499 (1,00 €/min + pvm/mpm) ![]()
STAGE – HELSINKI THEATRE FESTIVAL 2010 OHJELMA JULKAISTU, LUE LISÄÄ>
KORJAAMO TEATTERI
Korjaamo Teatteri toimii yhteistyössä niin suomalaisten kuin kansainvälisten vapaiden teatteriryhmien kanssa, ja etsii sekä uutta teatteri-ilmaisua että merkityksellisiä esityksiä. Vuoden suurin teatteritapahtuma on Stage-festivaali, joka on tuotettu yhteistyössä Helsingin juhlaviikkojen kanssa.
Teatterin ryhmähinnat (Huom. eivät koske Stage-festivaalin esityksiä!)
Korjaamon teatteri-iltoihin on myös mahdollista ostaa aikuisten ja opiskelijoiden ryhmälippuja.
• Vähintään 10 hlöä: lippu 19,50 € / hlö
• Vähintään 50 hlöä: lippu 18,50 € / hlö
• Koululais- ja opiskelijaryhmät (väh. 10 hlöä) 12 € / hlö, mukana tulevat opettajat koululaishinnalla (12€).
Ryhmälippujen varaus
Email: info@korjaamo.fi, puhelimitse klo 9.30.-15.00, puh. 020 7417 000. Voit kysyä myös tarjoilusta. Ryhmähinnoista ei alennusta Korjaamolaisten jäsenkortilla.
Lunastus paikan päältä:
Varatut liput voi lunastaa Korjaamo Shopista ma-pe klo 11.00-18.00, la-su klo 11-17.00. Lunastus viimeistään viikkoa ennen esitystä. Tiedot aukioloaikojen poikkeuksista otsikon Shop alta. Shopin osoite: Töölönkatu 51 (Vaunuhallin 2. kerros).
Maksu laskulla:
Liput lähetetään kirjelaskun kanssa tai postiennakkona. Laskutusmaksu on 7,50 €.
Korjaamo Teatteri on varustettu tuoreustakuulla.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Raoul Grünstein
s-posti: raoul.grunstein[at]korjaamo.fi